Mitä vikaa on työttömyydessä?

Antti Nylèn , ihmetteli jokin aika sitten jossakin naistenlehdessä "mitä vikaa on työttömyydessä", ellei oteta huomioon köyhyyttä. Samaa on ihmetellyt myös kaverini joka Nylènin tapaan tekee töitä. Onko asia todellakin niinkuin prekariaatti iskulauseessaan väittää:
"Hanki elämä, älä työtä".

Ehkä on. Työttömänä olossa ei varmaan ole kauhean paljon negatiivisia juttuja jos tuo elämä on hankittu. Mutta monellako on ja onko sen hankkiminen helppoa?


Prekariaatin iskulause, muistuttaa yhdellä tapaa elämän hankkimisineen samaa mantraa mistä he työelämän muutosta kritisoivat (tosin usein niin vaikeaselkoisesti, että kuuntelen mielummin vaikka Psykologi Liisa Keltinkangas-Järvistä):
Työelämä on muuttunut yhä epävarmemmaksi ja pätkätöiden leimaamaa työkulttuuria leimaakin yhä korostuneempi persoonallisten ominaisuuksien korostaminen.
Pitää olla hyvä tyyppi, ulospäinsuuntautunut ja omata muita sosiaalisia taitoja (näitä ei paljon teollisuuskulttuurissa peräänkuulutettu). Miten hankkia elämä jos ei omaa näitä, suurelta osin geneettisiä ominaisuuksia? Aivan kuten ujon on vaikea muuttaa kokoajan työpaikkaa, ei ujon liene kovinkaan helppoa mennä myöskään suunnittelemaan vallankumousta Empireä lukien. Ei olekaan ihme, että monella ihmisellä ainoita kavereita ovat työkaverit ja työttömyys vie nekin pois. Rupea siinä sitten 40-vee hankkimaan uutta elämää.

Toisaalta, mitä vikaa on työttömyydessä? No mm. se vika, että köyhyys ei ole vain sitä että ei ole rahaa kuluttamiseen. Köyhyys aiheuttaa masennusta ja muita mielenterveyshäiriöitä, stressiä, sydän- ja verisuonitauteja ja laajemmin ottaen tunteen siitä, että minusta ei ole mitään hyötyä (joo, ainahan voisi mennä sinne vapaaehtoistyöhön, kyllä, kyllä...).

Jos työttömän tunnistaakin usein jo vaateuksesta, niin tunnistaa myös kävelytyylistä ja päänasennosta. Tuossa menee pitkäaikaistyötön, alistunut ja stressaantunut jatkuvasta sosiaalisesta vertailusta.

Onneksi pitkäaikaistyöttömät kuolevat nuorena, eihän kaikille pidäkään olla töitä.