Sunnuntain hesarissa Arno Kotro perusteli millaisia hedelmättömiä vastakkainasetteluja tasa-arvokeskusteluun sisältyy. Itsekin olen saanut blogini mustavalkoisesta sävystä kommentteja tyyliin "kommenteillasi on arvoa vain huumorimielessä". En ole aivan samaa mieltä, ikäänkuin elämän suurta jalkapallo-ottelua ei voisi seurata onnistuneesti mustavalkoisesta televisiosta ja saada selville paljon olennaisia seikkoja (sen sijaan hienoinkaan värillinen plasma-TV ei takaa että katsoja välttämättä tajuaisi pelistä yhtään mitään, varsinkaan jos säännöt eli eoluutioteorian periaatteet eivät ole hallinnassa).
Kotron pointti kirjoituksessa oli lyhyesti ilmaistuna "Naiset huipulle, miehet pohjalta pois". Olinkin hänen teeseistään pääpiirteissään samaa mieltä.
Kuitenkin yleisemmällä yhteiskunnallisella tasolla olen hiukan skeptinen sen suhteen, mitä siitä seuraisi, jos miesten syrjäytyminen saataisiin vähenemään? Syrjäytyneitäkin kun tarvitaan yhteiskunnassa muistuttamaan siitä, mitä seuraa jos ei jaksa yrittää kiivetä yhteiskunnan tikapuita. Samassa lehdessä Alppikadun asuntolan johtaja Eero Untamala totesikin hyvin "ihmisten minuuden tarvitsevan koossapysyäkseen sitä, että toisilla menee huonosti".
Syrjäytymisen-peikon voidaankin katsoa olevan miehen elämää eteenpäinvievä keppi, kun taas porkkanana toimii seksi.
Mitä taas tulee siihen, ovatko miesten ongelmat naisten syytä, niin Kotro kuin Henry Laasanenkin vastasivat hesarin keskustelusivuilla yks`tuumaan: eivät ole. Itse olen evoluutioteorian edustajana osittain eri mieltä, koska mies ominaisuuksineen on naisten valintojen tulos, ja toisaalta koska seksuaalivalinnan logiikasta seuraa, että lohdutuspalkintoina miesten välisestä kilpailuista ei saa edes lämmintä vaan kylmää kättä, joka sekin on oma.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Miksei fysiikka riitä ihmissuhteiden pohjaksi?
Loppupeleissä olemme kaikki vain alkeishiukkaskasoja, tämä lienee totuus. kvanttimekaniikka on silti niin kaukana arkipäivän elämästä, ettei sen varaan voi juurikaan laskea ihmissuhteita - varsinkaan kun niin harva tätä fysiikan aluetta tajuaa. Sen sijaan Suomi on täynnä insinöörejä, joidenka tiedot esimerkiksi klassisesta mekaniikasta ovat varsin hyvät. Kuitenkin nettikirjoitusten perusteella erityisesti insinööritieteitä opiskelleilla näyttäisi olevan ongelmia muodostaa parisuhteita, ainakin jos vertaa kauppatieteitä opiskelleisiin. Syitä voi olla lukuisia, mutta seuraavaksi pohdin sitä, missä määrin pelkkä fysikaalinen ajattelu antaa väärän kuvan ihmissuhteista.
Ensimmäinen seikka joka on hyvä pitää mielessä, on kemian tarpeellisuus. Ihmissuhteet eivät kovinkaan usein ole pelkkää fysiikkaa - esimerkiksi mekaanista toinen toista vastaan hinkkaamista - vaan tarvitaan sitä kuuluisaa kemiaa. Tunnetun sanonnan mukaan fyysisestä läheisyydestä syntyy usein myös henkinen läheisyys, ja ainakin siemennesteen sisältämän oksitosiinin ja vasoproteiinin on osoitettu lujittavan parisidettä .
Ehkäisy on siis kaksipiippuinen juttu, etenkin kun muistetaan lapsien myös lujittavan parisuhdetta.
Toinen seikka, jonka vuoksi fysikaalinen ajattelu ei sovi kovinkaan hyvin ihmissuhteisiin, on psykologian oppi-isän Franx Brentanon huomioima seikka maailman kahtiajakoisuudesta:
Asioilla on joko tarkoitus tai sitten ei. Fysiikan tutkimilla asioilla ei voi ainakaan kovin vahvassa mielessä mitään tarkoitusta, ne vaan noudattavat fysiikan lakeja. Ihmisillä sen sijaan on tavoitteita ja tarkoituksia, vieläpä niin että ihminen voi luulla yhtä ja tehdä toista.
Jotkut ihmiset tosin tyytyvät kumppaniin joka ei ainakaan vaihda mielipidettään .
Kolmanneksi, monet fysiikan universaalaiseiksi luullut lait eivät sovi suoraan ihmissuhteisiin. Esimerkiksi newtonin kuuluisaa toista lakia, ett voi koskettaa tulematta kosketuksi, suoraan sovaltamalla saa vain ahdistelijan maineen.Ihmissuhteissa vetovoima voi todellakin olla yksisuuntainen voima. Ei olekaan ihme, että newton eli koko elämänsä poikamiehenä.
Fysiikan tutkimat ilmiöt ovatkin usein puhtaita riippuvuussuhteita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen luottamuksen kanssa.
Ensimmäinen seikka joka on hyvä pitää mielessä, on kemian tarpeellisuus. Ihmissuhteet eivät kovinkaan usein ole pelkkää fysiikkaa - esimerkiksi mekaanista toinen toista vastaan hinkkaamista - vaan tarvitaan sitä kuuluisaa kemiaa. Tunnetun sanonnan mukaan fyysisestä läheisyydestä syntyy usein myös henkinen läheisyys, ja ainakin siemennesteen sisältämän oksitosiinin ja vasoproteiinin on osoitettu lujittavan parisidettä .
Ehkäisy on siis kaksipiippuinen juttu, etenkin kun muistetaan lapsien myös lujittavan parisuhdetta.
Toinen seikka, jonka vuoksi fysikaalinen ajattelu ei sovi kovinkaan hyvin ihmissuhteisiin, on psykologian oppi-isän Franx Brentanon huomioima seikka maailman kahtiajakoisuudesta:
Asioilla on joko tarkoitus tai sitten ei. Fysiikan tutkimilla asioilla ei voi ainakaan kovin vahvassa mielessä mitään tarkoitusta, ne vaan noudattavat fysiikan lakeja. Ihmisillä sen sijaan on tavoitteita ja tarkoituksia, vieläpä niin että ihminen voi luulla yhtä ja tehdä toista.
Jotkut ihmiset tosin tyytyvät kumppaniin joka ei ainakaan vaihda mielipidettään .
Kolmanneksi, monet fysiikan universaalaiseiksi luullut lait eivät sovi suoraan ihmissuhteisiin. Esimerkiksi newtonin kuuluisaa toista lakia, ett voi koskettaa tulematta kosketuksi, suoraan sovaltamalla saa vain ahdistelijan maineen.Ihmissuhteissa vetovoima voi todellakin olla yksisuuntainen voima. Ei olekaan ihme, että newton eli koko elämänsä poikamiehenä.
Fysiikan tutkimat ilmiöt ovatkin usein puhtaita riippuvuussuhteita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen luottamuksen kanssa.
Työttömän ja opiskelijan eroista
Opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta on viime vuosina pidetty paljon meteliä.
On totta, että esimerkiksi lapsiperheen taloudellinen asema, jossa molemmat vanhemmat opiskelevat, ei ole kovin kaksinen.
Toisinaan olen kuitenkin törmännyt kommentteihin, jossa verrataan opintotukea työttömyyspäivärahaan ja kauhistellaan kuinka se on pienempi. Kai nyt opiskelijoille pitäisi enemmän maksaa kuin työttömälle, hehän sentään tekevät jotakin...
Olisi tietenkin kiva, jos olisi olemassa kansalaispalkka ja työttömiä ja opiskelijoita ei näin pitäisi asettaa vastakkain, mutta koska näin ei ole, perustelen seuraavaksi miksi työttömyystuki pitäisi olla suurempi kuin opintotuki.
Suomessahan kukaan ei kuole nälkään, kiitos leipäjonojen. Sen sijaan, koska lajiolemukseemme kuuluu jatkuva sosiaalinen vertailu, köyhänä olo ei ole kovin kivaa jos naapurit, kaverit ja tutut ovat sinua rikkaampia. Tuloerojen seurauksena stressi ja ahdistus kasvavat, ja tuloksena voi olla esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, ainakin jos on uskominen tutkija Richard Wilkinsonia . Koska opiskelijoiden kaverit ovat usein myös opiskelijoita, ja koska opiskeluun - sehän on sijoitus tulevaisuuteen - kuuluu tulevaisuusoptimismi, näkisin että opiskelijoiden asema on useimmiten parempi kuin työttömien. Ihminen on tulevaisuusorientoitunut eläin ja keskitysleireiltäkin selvisivät parhaiten yksilöt, jotka jaksoivat uskoa tulevaisuuteen. Joten kaipa sitä jaksaa makaronilla ja soijarouheella pari vuotta, kun tietää että edessä saattaa olla keskiluokkainen elämä punaisessa talossa, paremman auton kera kuin naapurilla?
On totta, että esimerkiksi lapsiperheen taloudellinen asema, jossa molemmat vanhemmat opiskelevat, ei ole kovin kaksinen.
Toisinaan olen kuitenkin törmännyt kommentteihin, jossa verrataan opintotukea työttömyyspäivärahaan ja kauhistellaan kuinka se on pienempi. Kai nyt opiskelijoille pitäisi enemmän maksaa kuin työttömälle, hehän sentään tekevät jotakin...
Olisi tietenkin kiva, jos olisi olemassa kansalaispalkka ja työttömiä ja opiskelijoita ei näin pitäisi asettaa vastakkain, mutta koska näin ei ole, perustelen seuraavaksi miksi työttömyystuki pitäisi olla suurempi kuin opintotuki.
Suomessahan kukaan ei kuole nälkään, kiitos leipäjonojen. Sen sijaan, koska lajiolemukseemme kuuluu jatkuva sosiaalinen vertailu, köyhänä olo ei ole kovin kivaa jos naapurit, kaverit ja tutut ovat sinua rikkaampia. Tuloerojen seurauksena stressi ja ahdistus kasvavat, ja tuloksena voi olla esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, ainakin jos on uskominen tutkija Richard Wilkinsonia . Koska opiskelijoiden kaverit ovat usein myös opiskelijoita, ja koska opiskeluun - sehän on sijoitus tulevaisuuteen - kuuluu tulevaisuusoptimismi, näkisin että opiskelijoiden asema on useimmiten parempi kuin työttömien. Ihminen on tulevaisuusorientoitunut eläin ja keskitysleireiltäkin selvisivät parhaiten yksilöt, jotka jaksoivat uskoa tulevaisuuteen. Joten kaipa sitä jaksaa makaronilla ja soijarouheella pari vuotta, kun tietää että edessä saattaa olla keskiluokkainen elämä punaisessa talossa, paremman auton kera kuin naapurilla?
torstai 12. kesäkuuta 2008
Onko työttömyys geeneissä?
Lueskelin kirjaa Bileet Tornissa jossa nuori älymystö on kokoontunut pöydän ääreen pohtimaan maailman tilaa. Eräässä puheenvuorossa Arno Kotro ruoti kovin sanoin muodikasta geenipuhetta ja varoitti sen vaaroista. Kotron mukaan "kohta varmaan löydetään työttömyysgeeni, jota kenties voitaisiin hyödyntää sikiöseulonnoissa.Tällainen on äärimmäisen vaarallista ajattelua". Itse olen jonkunverran tutustunut käyttäytymisgenetiikkaan ja aihealue on äärimmäisen mielenkiintoinen, koska tutkimusaiheet ovat niin moraalisesti ladattuja. Steven Pinker onkin todennus kirjassaan Blank Slate, että "käyttäytymistieteet eivät sovi nynnyille".
Rupesinkin miettimään miehekkäästi mutkia oikoen työttömyyden ja geenien välistä yhteyttä, keskittyen erityisesti psykologisiin ominaisuuksiin.
Ensimmäinen tällainen mieleentuleva ominaisuus on ujous. USA:ssa - jossa ujoutta hoidetaan sairautena - henkilön perinnöllinen arkuus uusissa tilanteissa näyttäisi johtavan huonoon itsetuntoon. Näin ei ole kuitenkaan ole Kiinassa, jossa tietynlainen varautuneisuus on arvostettu ominaisuus. Kulttuurilla on siis merkitystä.
Työmarkkinoilla kilpailemisessa hyvä itsetunto onkin tärkeä ominaisuus, jotta itseään voisi markinoida. Tämä ominaisuus korostuu nykyisessä työelämässä, joka on yhä enemmän persoonaan sidottu. Daniel Goleman kertookin kirjassaan Tunneäly työelämässä
lukuisia esimerkkejä siitä miten persoona vaikuttaa ihmisen menestymiseen työelämässä. Sen sijaan Goleman jättää kertomatta, että IQ:n kilpailijana nähty tunneäly ei suinkaan ole niin kiva ominaisuus että kaikki voisivat sitä opetella noin vain. Itseasiassa eräs psykologi kertoikin minulle, että monet tunneälyn komponentit, kuten vaikkapa avoimuus uusille asioille, ovat vahvasti perinnöllisiä ominaisuuksia.
Mikäli henkilö on syntymästään asti arka ja pelokas, hän kokee maailman aivan toiselle tavalla kuin työmarkkinoiden kaipaava avoin ja ulospäinsuuntautunut persoona. Avoin henkilö myös hankkiutuu hanakammin uusiin tilanteisiin ja kerää näin ollen työmarkkinoiden kaipaamia kokemuksia enemmän kuin arka toverinsa, joka vaan nyhjää kotona tai istuu kirjastossa.
Toisaalta, avoimeen ihmiseen myös suhtaudutaan erilailla kuin arkaan ihmiseen ja niiden paljon puhuttujen verkostojen luominen onkin avoimelle ihmiselle helpompaa kuin aralle. Itse tunnen jopa niin aran ihmisen, että hän kyllä hakee työpaikkoja sähköpostitse, mutta ei sitten uskalla vastata puhelimeen kun työpaikalta soitetaan.Toisaalta, nykyiset pätkätyöt suosivat myös avoimia ihmisiä, sillä työpaikan vaihto on aina aralle ihmiselle erittäin stressaavaa.
Entä sitten vanhempien kasvatus, kai silläkin on väliä? On toki. On vain tärkeää muistaa, että monet perinteisesti ympäristömuuttujina pidetyt asiat (vanhempien kasvatustyyli, sosiaaliset asenteet jne.)ovat osittain perinnöllisiä. Jos iskä on oman persoonansa avulla menestynyt työelämässä, pystyy hän tarjoamaan lapsilleen aivan toisenlaisen ympäristön kuin ei-menestyjä. Mielenkiintoinen geenien vaikutustapa tämäkin.
Työttömyyden perinnöllisyyttä pohdittaessa nouseekin esiin sama paradoksi joka koskee kaikkea yhteiskunnallisten ilmiöiden biologista selittämistä:
Mitä vapaammassa yhteiskunnassa elämme, ts. mitä vähemmän ympäristö rajoittaa yksilöiden toimintaa, sitä enemmän geenit merkkaavat.
LISÄTIETOA:
Tämä Liisa Keltinkangas-Järvisen artikkeli on ihan mielenkiintoinen johdatus geenitutkimuksen merkityksestä psykologialle. Keltinkangas-Järvinen myös vastaa maileihin nopeasti.
Pekka Santtila ja kumppanit ovat tutkineet mm. ennenaikaisen siemensyöksyn perinnöllisyyttä. Tapasin hänet kerran ja mieleen jäi Santtilan kommentti siitä, että pedofiiliset taipumukset ovat kaksoistutkimusten mukaan yllättävän yleisiä. Useimmat ihmiset vain osaavat pitää halunsa kurissa.
Rupesinkin miettimään miehekkäästi mutkia oikoen työttömyyden ja geenien välistä yhteyttä, keskittyen erityisesti psykologisiin ominaisuuksiin.
Ensimmäinen tällainen mieleentuleva ominaisuus on ujous. USA:ssa - jossa ujoutta hoidetaan sairautena - henkilön perinnöllinen arkuus uusissa tilanteissa näyttäisi johtavan huonoon itsetuntoon. Näin ei ole kuitenkaan ole Kiinassa, jossa tietynlainen varautuneisuus on arvostettu ominaisuus. Kulttuurilla on siis merkitystä.
Työmarkkinoilla kilpailemisessa hyvä itsetunto onkin tärkeä ominaisuus, jotta itseään voisi markinoida. Tämä ominaisuus korostuu nykyisessä työelämässä, joka on yhä enemmän persoonaan sidottu. Daniel Goleman kertookin kirjassaan Tunneäly työelämässä
lukuisia esimerkkejä siitä miten persoona vaikuttaa ihmisen menestymiseen työelämässä. Sen sijaan Goleman jättää kertomatta, että IQ:n kilpailijana nähty tunneäly ei suinkaan ole niin kiva ominaisuus että kaikki voisivat sitä opetella noin vain. Itseasiassa eräs psykologi kertoikin minulle, että monet tunneälyn komponentit, kuten vaikkapa avoimuus uusille asioille, ovat vahvasti perinnöllisiä ominaisuuksia.
Mikäli henkilö on syntymästään asti arka ja pelokas, hän kokee maailman aivan toiselle tavalla kuin työmarkkinoiden kaipaava avoin ja ulospäinsuuntautunut persoona. Avoin henkilö myös hankkiutuu hanakammin uusiin tilanteisiin ja kerää näin ollen työmarkkinoiden kaipaamia kokemuksia enemmän kuin arka toverinsa, joka vaan nyhjää kotona tai istuu kirjastossa.
Toisaalta, avoimeen ihmiseen myös suhtaudutaan erilailla kuin arkaan ihmiseen ja niiden paljon puhuttujen verkostojen luominen onkin avoimelle ihmiselle helpompaa kuin aralle. Itse tunnen jopa niin aran ihmisen, että hän kyllä hakee työpaikkoja sähköpostitse, mutta ei sitten uskalla vastata puhelimeen kun työpaikalta soitetaan.Toisaalta, nykyiset pätkätyöt suosivat myös avoimia ihmisiä, sillä työpaikan vaihto on aina aralle ihmiselle erittäin stressaavaa.
Entä sitten vanhempien kasvatus, kai silläkin on väliä? On toki. On vain tärkeää muistaa, että monet perinteisesti ympäristömuuttujina pidetyt asiat (vanhempien kasvatustyyli, sosiaaliset asenteet jne.)ovat osittain perinnöllisiä. Jos iskä on oman persoonansa avulla menestynyt työelämässä, pystyy hän tarjoamaan lapsilleen aivan toisenlaisen ympäristön kuin ei-menestyjä. Mielenkiintoinen geenien vaikutustapa tämäkin.
Työttömyyden perinnöllisyyttä pohdittaessa nouseekin esiin sama paradoksi joka koskee kaikkea yhteiskunnallisten ilmiöiden biologista selittämistä:
Mitä vapaammassa yhteiskunnassa elämme, ts. mitä vähemmän ympäristö rajoittaa yksilöiden toimintaa, sitä enemmän geenit merkkaavat.
LISÄTIETOA:
Tämä Liisa Keltinkangas-Järvisen artikkeli on ihan mielenkiintoinen johdatus geenitutkimuksen merkityksestä psykologialle. Keltinkangas-Järvinen myös vastaa maileihin nopeasti.
Pekka Santtila ja kumppanit ovat tutkineet mm. ennenaikaisen siemensyöksyn perinnöllisyyttä. Tapasin hänet kerran ja mieleen jäi Santtilan kommentti siitä, että pedofiiliset taipumukset ovat kaksoistutkimusten mukaan yllättävän yleisiä. Useimmat ihmiset vain osaavat pitää halunsa kurissa.
Huumeista
Suhtautuminen huumeisiin on monille ihmisillä lievästi sanottuna mustavalkoista. Esimerkiksi kun toimittaja tarjoaa juttua hamppumarssista lehdistöön, vastaus saattaa olla "Johonkin raja on vedettävä, huumeet ovat ehdoton EI". Seuraavaksi pohdin miksi huumeet voivat jollekin olla KYLLÄ.
Huumeista monikossa puhuttaessa unohdetaan toisinaan, että huumeidenkäyttäjiä on monenlaisia. Kannabiksenpössyttelijä onkin usein yhtä kaukana subutexintykittäjästä kuin Ruotsista Suomeen muuttanut professori lukutaidottomasta afgaanipakolaisesta (vaikka edelliset toki ovat "huumeidenkäyttäjiä" ja jälkimmäiset "maahanmuuttajia"). Kannabiksenkäyttäjä voikin halveksia subutexinkäyttäjää yhtä paljon kuin Seppo, joka käyttää vain alkoholia.
On totta, että ainakin vahvemmista opiaateista (heroiini, oopium jne.) tulee usein huomaamattaan RIIPPUVAISEKSI. Mutta onko tämä välttämättä pelkästään negatiivinen asia? Esimerkiksi heroiini on siinä mielessä rehellinen aine, että se ei petä. Hyvä olo on taattu kunhan annos vain on sopiva. Toisin on ihmissuhteiden laita, vaikka panostamme niihin kuinka, ei ole takeita ettemmekö pettyisi.
Vaikka ihminen ajautuisikin huumeidenongelmakäyttäjäksi, ei hänen elämänsä välttämättä ole täyttä helvettiä. Siinä on nousunsa ja laskunsa, ja väittäisinkin että juuri tämä saa monet pysymään huumeidenkäyttäjänä. Kun välillä tuntuu oikein pahalta, niin sen jälkeen tuntuu oikein hyvältä. On vaikea sanoa, olisivatko nänä ihmiset välttämättä onnellisempia ei-huumeidenkäyttäjinä.Tasaisen tappava arki työttömänä ei ole kovin kivaa.
Onkin hyvä muistaa, että narkkariporukat tarjoavat monelle kaipaamansa yhteisön ja tunteen siitä että on edes jotain - narkkari.
LISÄTIETOA:
A-klinikan Päihdelinkissä voi kohtuullisen vapaasti keskustella huumeista.
Jos taas virallisempi huumepolitiikka kiinnostaa:
Humaania Päihdepolitiikkaa
Huumeista monikossa puhuttaessa unohdetaan toisinaan, että huumeidenkäyttäjiä on monenlaisia. Kannabiksenpössyttelijä onkin usein yhtä kaukana subutexintykittäjästä kuin Ruotsista Suomeen muuttanut professori lukutaidottomasta afgaanipakolaisesta (vaikka edelliset toki ovat "huumeidenkäyttäjiä" ja jälkimmäiset "maahanmuuttajia"). Kannabiksenkäyttäjä voikin halveksia subutexinkäyttäjää yhtä paljon kuin Seppo, joka käyttää vain alkoholia.
On totta, että ainakin vahvemmista opiaateista (heroiini, oopium jne.) tulee usein huomaamattaan RIIPPUVAISEKSI. Mutta onko tämä välttämättä pelkästään negatiivinen asia? Esimerkiksi heroiini on siinä mielessä rehellinen aine, että se ei petä. Hyvä olo on taattu kunhan annos vain on sopiva. Toisin on ihmissuhteiden laita, vaikka panostamme niihin kuinka, ei ole takeita ettemmekö pettyisi.
Vaikka ihminen ajautuisikin huumeidenongelmakäyttäjäksi, ei hänen elämänsä välttämättä ole täyttä helvettiä. Siinä on nousunsa ja laskunsa, ja väittäisinkin että juuri tämä saa monet pysymään huumeidenkäyttäjänä. Kun välillä tuntuu oikein pahalta, niin sen jälkeen tuntuu oikein hyvältä. On vaikea sanoa, olisivatko nänä ihmiset välttämättä onnellisempia ei-huumeidenkäyttäjinä.Tasaisen tappava arki työttömänä ei ole kovin kivaa.
Onkin hyvä muistaa, että narkkariporukat tarjoavat monelle kaipaamansa yhteisön ja tunteen siitä että on edes jotain - narkkari.
LISÄTIETOA:
A-klinikan Päihdelinkissä voi kohtuullisen vapaasti keskustella huumeista.
Jos taas virallisempi huumepolitiikka kiinnostaa:
Humaania Päihdepolitiikkaa
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Miksi vihaan filosofeja?
Vanhan sanonnan mukaan "niin järjetöntä ei voikaan sanoa, ettei joku filosofi olisi sitä jo sanonut". Suosikki-fyysikkoni Richard Feynman kertoikin uransa aikana hermostuneensa useasti filosofeihin, jotka ovat "aina tekemässä typeriä huomautuksia".
Myös toinen nobel-fyysikko, Steven Weinberg , kertoo kirjassaan "Unelmia Viimeisestä teoriasta" filosofiasta olevan hyötyä lähinnä vain toisia filosofeja vastaan.
Näiden herrojen lausahduksissa on mielestäni vinha perä, ja oman elämismaailmani kokemukset filosofien kanssa keskusteluista ovat olleet usein samansuuntaisia.
Filosofien kanssa keskustelua häiritseekin usein juuri heidän tietämättömyytensä jostakin erityistieteen kysymyksestä. Tämä tietämättömyys yhdistettynä filosofeille tyypilliseen asian perusteiden perusteiden selvittelyyn, vie usein keskustelun sille tasolle, että sitä alkaa epäillä omaa olemassaoloaan. Paljon muustahan ei voi olla varma, mikäli on filosofeja uskominen.
Tämä asian perusteiden perusteiden selvittely liittyy akateemiseen tyyliin keskustella, jossa ratkaisevaa ei niinkään ole se mitä sanoo, vaan miten sen sanoo.
Tätähän akateeminen koulutus lähinnä opettaa, fiksua puhetta ja hyvän tenttivastauksen kirjoittamista.
Lienee turha mainita, että oma kokemukseni filosofien kanssa keskustelusta on se, että he voittavat väittelyn usein ollessaan väärässäkin.
Myös toinen nobel-fyysikko, Steven Weinberg , kertoo kirjassaan "Unelmia Viimeisestä teoriasta" filosofiasta olevan hyötyä lähinnä vain toisia filosofeja vastaan.
Näiden herrojen lausahduksissa on mielestäni vinha perä, ja oman elämismaailmani kokemukset filosofien kanssa keskusteluista ovat olleet usein samansuuntaisia.
Filosofien kanssa keskustelua häiritseekin usein juuri heidän tietämättömyytensä jostakin erityistieteen kysymyksestä. Tämä tietämättömyys yhdistettynä filosofeille tyypilliseen asian perusteiden perusteiden selvittelyyn, vie usein keskustelun sille tasolle, että sitä alkaa epäillä omaa olemassaoloaan. Paljon muustahan ei voi olla varma, mikäli on filosofeja uskominen.
Tämä asian perusteiden perusteiden selvittely liittyy akateemiseen tyyliin keskustella, jossa ratkaisevaa ei niinkään ole se mitä sanoo, vaan miten sen sanoo.
Tätähän akateeminen koulutus lähinnä opettaa, fiksua puhetta ja hyvän tenttivastauksen kirjoittamista.
Lienee turha mainita, että oma kokemukseni filosofien kanssa keskustelusta on se, että he voittavat väittelyn usein ollessaan väärässäkin.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Ujoudesta
Suomi on täynnä ujoja ihmisiä. Kuitenkaan työelämässä heille ei juuri näytä olevan kysyntää. Ehkä syynä on kirjastotyöntekijöiden ja kirjailijoiden huono tuottavuus?
Sen sijaan työpaikkailmoituksia selaamalla huomaa helposti kuinka avoimille ja ulospäinsuuntautuneille ihmisille olisi kysyntää. Ovatko ujot siis kenties kuolemassa sukupuuttoon? Tarkastelen kysymystä sekä parisuhde- että työmarkkinoilla.
Parisuhdemarkkinoilla ujouden merkitys riippuu voimakkaasti sukupuolesta. Mikäli poika on ujo, on tämä ilmeinen haitta parinvalintaa ajatellen, naiset kun keskimäärin tykkäävät dominoivasti käyttäytyvistä miehistä. Ujon pojan tregedia onkin siinä, että ujous haittaa usein selvästi kipuamista erilaisissa miehisissä statuskamppailuissa.
Toki jotkut naiset väittävät ujouden olevan hyvä ominaisuus, se kun korreloi uskollisuuden kanssa.
Tytölle ujous tuskin on yhtä suuri haitta parinvalinnassa, riittää kun hymyilee kiltisti ja antaa miehen avata suunsa. Myös muissa ihmissuhteissa ujous on tytölle pienempi haitta, koska tytöt priorisoivat poikia enemmän laumakäyttäytymisen sijaan läheisiä ihmissuhteita.
Työelämää ajatellen ujous on miehelle myöskin suurempi haitta kuin naiselle. Tämä siksi, että kouluopetus suosii kilttejä tyttöjä, ja ei olekaan ihme, että korkeakouluissa valtaosa opiskelijoista on nykyisin naisia.
Ujot eivät siis ole kuolemassa sukupuuttoon, ja kiitos tästä kuuluu naisille.
Sen sijaan työpaikkailmoituksia selaamalla huomaa helposti kuinka avoimille ja ulospäinsuuntautuneille ihmisille olisi kysyntää. Ovatko ujot siis kenties kuolemassa sukupuuttoon? Tarkastelen kysymystä sekä parisuhde- että työmarkkinoilla.
Parisuhdemarkkinoilla ujouden merkitys riippuu voimakkaasti sukupuolesta. Mikäli poika on ujo, on tämä ilmeinen haitta parinvalintaa ajatellen, naiset kun keskimäärin tykkäävät dominoivasti käyttäytyvistä miehistä. Ujon pojan tregedia onkin siinä, että ujous haittaa usein selvästi kipuamista erilaisissa miehisissä statuskamppailuissa.
Toki jotkut naiset väittävät ujouden olevan hyvä ominaisuus, se kun korreloi uskollisuuden kanssa.
Tytölle ujous tuskin on yhtä suuri haitta parinvalinnassa, riittää kun hymyilee kiltisti ja antaa miehen avata suunsa. Myös muissa ihmissuhteissa ujous on tytölle pienempi haitta, koska tytöt priorisoivat poikia enemmän laumakäyttäytymisen sijaan läheisiä ihmissuhteita.
Työelämää ajatellen ujous on miehelle myöskin suurempi haitta kuin naiselle. Tämä siksi, että kouluopetus suosii kilttejä tyttöjä, ja ei olekaan ihme, että korkeakouluissa valtaosa opiskelijoista on nykyisin naisia.
Ujot eivät siis ole kuolemassa sukupuuttoon, ja kiitos tästä kuuluu naisille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)