Tieteen historiaa tarkastelemalla on helppo huomata kuinka tietyt tutkimussuunnat ja ideologiat sekoittuvat mielenkiintoisella tavalla yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Tieteellisiä teorioita ja tutkimustuloksia onkin aina käytetty myös yhteiskunnallisen tilanteen oikeuttamiseen tai muutoksen tarpeellisuuden perusteluun.
Esimerkiksi aikanaan lamarckistien ajatusta hankittujen ominaisuuksien periytymisestä käytettiin sekä yhteiskunnan epätasa-arvon oikeuttamiseen sekä muutoksen mahdollisuuden perusteluun. Tämä oli mahdollista koska ajatus hankittujen ominaisuuksien periytymisestä toimii molempiin suuntiin:
Uskottiin, että ”hyvät” ja ”huonot” ominaisuudet periytyisivät vanhemmilta jälkeläisille, mutta niin periytyisivät myös parannetut ominaisuudet. Ihmisistä olikin mahdollista tehdä pysyvästi halutun kaltaisia muuttamalla heidän ympäristöään.
Tässä jutussa pohdin ensisijaisesti sitä, millaisen käsityksen yhteiskunnasta ja yksilöstä voi muodostaa modernin geenitutkimuksen tulosten perusteella. Taustalla on niin psykologian kuin yleisemminkin yhteiskunnallisen ilmapiirin yksilöllistyminen ja ympäristöolosuhteiden roolin uudelleen ymmärtäminen.
1970-luvulla yhteiskunnalliset selitykset olivat muotia psykologiassa. Usko kasvatuksen ja yhteiskunnallisten olosuhteiden merkitykseen ihmiselämän suuntaviivojen antajana oli niin vahva, että geenitutkimusta pidettiin taantumuksellisena. Älykkyystutkimus on tästä tieteenhistoriallisesti tunnetuin esimerkki, mutta jopa alkoholitutkimus on kohdannut paljon moraalista vastarintaa.
Liisa Keltinkangas-Järvisen käyttäytymistieteiden vuoropuhelua valottavassa artikkelissa (Tieteessä Tapahtuu 5/2008) kertookin alkoholismin periytyvyydestä ensimmäisenä raportoineen molekyyligenetiikan tutkijan joutuneen vuosikausiksi paitsioon tieteen kentällä . Tätä nykyä molekyyligenetiikka on kuitenkin pop-tieteenala ja sen löydöksistä ovat sekä mielenkiintoisia puhtaasti tiedollisesta kuin myös käyttäytymistieteiden luonteen vuoksi. Mitä ovat nämä löydökset ja millainen ihmiskuva niistä seuraa?
Ensimmäinen löydös on siinä, että sama ympäristö ei tee ihmisiä samanlaisiksi, vaan varmistaa, että ihmisistä tulee erilaisia. Perimä tekee samanlaiseksi, ympäristö erilaiseksi koska sama ympäristö vahvistaa geneettisesti erilaisissa lapsissa eri ominaisuuksia, Keltin-Kangas Järvinen kertoo artikkelissaan. Yhteiskunnallisella tasolla tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että mitä tasa-arvoisemmat lähtökohdat ihmisellä ovat, sitä enemmän geenit merkkaavat elämän valintoja tehdessä. Jopa sosiologit, jotka perinteisesti suhtautuvat penseästi biologiaan viittaaviin selityksiin, pitänevät tätä seikkaa mielenkiintoisena. Toisaalta, monessa maassa yhteiskunnalliset olosuhteet ovat niin eriarvoiset, että geeneillä ei ole niin paljon merkitystä kuin länsimaissa.
Toinen vallankumouksellinen löydös koskee sitä kuinka ihminen omilla, osittain geneettisesti ohjautuvilla valinnoillaan luo oman ympäristönsä. Synnynnäisesti ujosta ja maailmaan vihamielisesti suhtautuvasta henkilöstä on vaikea kouluttaa työelämän kaipaamaa ”sosiaalista verkostoitujaa”, vaikka jotkut käyttävätkin masennuslääkkeitä tai konsultteja muokatakseen persoonaansa enemmän työmarkkinoille kelpaavaksi.
Koulutuksen — koulutettujen lapsista tulee koulutettuja — roolikaan ei ole yksiselitteinen, sillä vanhempien sosioekonominen asema, jota aikaisemmin pidettiin ympäristömuuttujana puhtaimmillaan, koostuu geenitutkijoiden mukaan osittain myös vanhemmille ja lapsille yhteisestä geneettisistä komponenteista. Jotkut kodit pystyvät tarjoamaan osittain geneettisistä syistä lapsilleen enemmän koulutuksellista pääomaa — asenteita, innostavia kirjoja kirjahyllyssä — ja tässä lienee yksi syy pyrkiä panostamaan erityisesti kirjastolaitokseen. Joka tapauksessa, geenien on osoitettu vaikuttavan niinkin erilaiseen käyttäytymiseen kuin TV:n katseluun tai psykologisten arvojen muodostumiseen.
Perimän ja ympäristön vastakkainasettelusta onkin siirrytty tutkimuksessa niiden vuorovaikutusta korostavaan näkemykseen. Psykologinen tutkimus on kuitenkin siinä mielessä mielestäni liian akateemista, että esimerkiksi yleisen kognitiivisen kapasiteetin — se pahamaineinen IQ — merkitystä ihmisen elämässä on mielestäni korostettu liikaa esimerkiksi työelämään sijoittumisen ennustajana. Esimerkiksi Keltinkangas-Järvinen väitti minulle mailissa, että IQ on paras mittari mikä psykologeilla on työelämään sijoittumisen suhteen.
Itse olen paljon enemmän kiinnostunut tunneälyn ja luonteenpiirteiden, psyykkeen talouden, roolista näennäisesti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jossa elämme. Esimerkiksi muodikas konsulttipuhe tunneälystä, jota kuka tahansa voi oppia, näyttäisi tarkemmassa analyysissä pelkistyvän hyvin pitkälle temperamenttipiirteisiin, jolla on geneettinen pohja:
sosiaalisuus, ulospäin suuntautuneisuus jne.
Olenkin Noam Chomskyn kanssa samaa mieltä siitä, että kapitalismin arvosteleminen edellyttää oletusta ihmisluonnosta. Toisaalta meitä ei voi muokata miten sattuu (yleinen ihmisluonto), ja toisaalta ihmiset ovat erilaisia ja tasa-arvon toteutumisessa pitäisikin kiinnittää enemmän huomiota heikoimmassa asemassa oleviin. Kulttuurilla on merkitystä, koska esimerkiksi synnynnäisen ujouden on osoitettu ulospäin suuntautuneisuutta korostavassa USA:ssa johtavan usein huonoon itsetuntoon, kun taas sosiaalista varautuneisuutta arvostavassa Kiinassa näin ei ole.
LISÄTIETOA:
Keltinkangas-järvinen, Liisa: Käyttäytymistieteet ja yliopiston kolmas tehtävä. Tieteessä tapahtuu 5/2008.
Jokela, Markus: Sosiologisia väärinkäsityksiä sosiobiologiasta. Tieteessä tapahtuu 2/2003.
Tieteessä tapahtuu lehti on luettavissa verkossa osoitteessa www.tieteessatapahtuu.fi ja lehden voi halutessaan tilata ilmaiseksi kotiinsa.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Pummeista
Toisinaan törmää puheisiin sosiaaliturvan väärinkäytöstä, puhutaan esimerkiksi sosiaalipummeista jotka kusettavat sosiaalitoimea eivätkä mene töihin koska se ei taloudellisesti kannata. On totta, että sosiaaliturvaa pitäisi muuttaa niin, että työnteko olisi aina kannattavaa. Mutta varsinainen sosiaaliturvan väärinkäyttö lienee Suomessa melko vähäistä.
PIKEMMINKIN ongelma on tämän päivän uutisten mukaan siinä, että toimeentulotukea jätetään nostamatta yli 300 miljoonaa euroa vuodessa. Joka toinen toimeentulotukeen oikeutettu jättääkin hakematta tukea!
Olisiko tässä taas yksi syy keskustella kansalaispalkasta?
PIKEMMINKIN ongelma on tämän päivän uutisten mukaan siinä, että toimeentulotukea jätetään nostamatta yli 300 miljoonaa euroa vuodessa. Joka toinen toimeentulotukeen oikeutettu jättääkin hakematta tukea!
Olisiko tässä taas yksi syy keskustella kansalaispalkasta?
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Loisista
Lueskelin kirjaa loisista . Kirja oli tyypillinen suomalainen tietokirja eli liian vakavasti kirjoitettu. Tuntuu että Suomessa tieteen popularisointi on niin helkkarin virallista, että lennokkaasti tai muuten hauskasti kirjoittavat tyypit voi laskea yhden käden sormilla (Joo, kahden niistä tutkimukset liikkuvat usein Maapallon ulkopuolella).
No, oli kirjassa paikkapaikoin ihan mielenkiintoisiakin kohtia. Mielenkiintoisin olisi varmasti ollut tieto loisten vaikutuksesta suvullisen lisääntymisen rooliin, ellen olisi sitä jo aikaisemmin Jussi Viitalan kirjasta bongannut. Viitalan sanoin:
Miehet ovat olemassa loisten takia! :)
Toinen mielenkiintoinen tiedonmurunen oli se, että satiaisia tavataan ihmisen lisäksi myös gorilloilla. Ehdin jo naureskella gorillahaaremin satiaisepidemialle, kunnes muistin että nuo laiskimukset parittelevat vain pari kertaa vuodessa.
Kaikenkaikkiaan kirjaa voi suositella oppikirjaksi, koska siitä saa hyvän kokonaiskuvan loisten ja niiden isäntäeliöiden (kirjan esimerkit ovat useimmiten myyristä) vuorovaikutuksesta. Mutta jollei ala muuten herätä jo alkuunsa intohimoja , ei kirja ole järin innostavaa luettavaa.
Muissa historia-tieteissä kuin biologiassa loinen muuten määritellään wikipedian mukaan näin:
"Loinen eli koturi ja joskus myös parasiitti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Nimitystä käytettiin etenkin Savossa.
No, oli kirjassa paikkapaikoin ihan mielenkiintoisiakin kohtia. Mielenkiintoisin olisi varmasti ollut tieto loisten vaikutuksesta suvullisen lisääntymisen rooliin, ellen olisi sitä jo aikaisemmin Jussi Viitalan kirjasta bongannut. Viitalan sanoin:
Miehet ovat olemassa loisten takia! :)
Toinen mielenkiintoinen tiedonmurunen oli se, että satiaisia tavataan ihmisen lisäksi myös gorilloilla. Ehdin jo naureskella gorillahaaremin satiaisepidemialle, kunnes muistin että nuo laiskimukset parittelevat vain pari kertaa vuodessa.
Kaikenkaikkiaan kirjaa voi suositella oppikirjaksi, koska siitä saa hyvän kokonaiskuvan loisten ja niiden isäntäeliöiden (kirjan esimerkit ovat useimmiten myyristä) vuorovaikutuksesta. Mutta jollei ala muuten herätä jo alkuunsa intohimoja , ei kirja ole järin innostavaa luettavaa.
Muissa historia-tieteissä kuin biologiassa loinen muuten määritellään wikipedian mukaan näin:
"Loinen eli koturi ja joskus myös parasiitti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Nimitystä käytettiin etenkin Savossa.
torstai 3. heinäkuuta 2008
Mitä vikaa on työttömyydessä?
Antti Nylèn , ihmetteli jokin aika sitten jossakin naistenlehdessä "mitä vikaa on työttömyydessä", ellei oteta huomioon köyhyyttä. Samaa on ihmetellyt myös kaverini joka Nylènin tapaan tekee töitä. Onko asia todellakin niinkuin prekariaatti iskulauseessaan väittää:
"Hanki elämä, älä työtä".
Ehkä on. Työttömänä olossa ei varmaan ole kauhean paljon negatiivisia juttuja jos tuo elämä on hankittu. Mutta monellako on ja onko sen hankkiminen helppoa?
Prekariaatin iskulause, muistuttaa yhdellä tapaa elämän hankkimisineen samaa mantraa mistä he työelämän muutosta kritisoivat (tosin usein niin vaikeaselkoisesti, että kuuntelen mielummin vaikka Psykologi Liisa Keltinkangas-Järvistä):
Työelämä on muuttunut yhä epävarmemmaksi ja pätkätöiden leimaamaa työkulttuuria leimaakin yhä korostuneempi persoonallisten ominaisuuksien korostaminen.
Pitää olla hyvä tyyppi, ulospäinsuuntautunut ja omata muita sosiaalisia taitoja (näitä ei paljon teollisuuskulttuurissa peräänkuulutettu). Miten hankkia elämä jos ei omaa näitä, suurelta osin geneettisiä ominaisuuksia? Aivan kuten ujon on vaikea muuttaa kokoajan työpaikkaa, ei ujon liene kovinkaan helppoa mennä myöskään suunnittelemaan vallankumousta Empireä lukien. Ei olekaan ihme, että monella ihmisellä ainoita kavereita ovat työkaverit ja työttömyys vie nekin pois. Rupea siinä sitten 40-vee hankkimaan uutta elämää.
Toisaalta, mitä vikaa on työttömyydessä? No mm. se vika, että köyhyys ei ole vain sitä että ei ole rahaa kuluttamiseen. Köyhyys aiheuttaa masennusta ja muita mielenterveyshäiriöitä, stressiä, sydän- ja verisuonitauteja ja laajemmin ottaen tunteen siitä, että minusta ei ole mitään hyötyä (joo, ainahan voisi mennä sinne vapaaehtoistyöhön, kyllä, kyllä...).
Jos työttömän tunnistaakin usein jo vaateuksesta, niin tunnistaa myös kävelytyylistä ja päänasennosta. Tuossa menee pitkäaikaistyötön, alistunut ja stressaantunut jatkuvasta sosiaalisesta vertailusta.
Onneksi pitkäaikaistyöttömät kuolevat nuorena, eihän kaikille pidäkään olla töitä.
"Hanki elämä, älä työtä".
Ehkä on. Työttömänä olossa ei varmaan ole kauhean paljon negatiivisia juttuja jos tuo elämä on hankittu. Mutta monellako on ja onko sen hankkiminen helppoa?
Prekariaatin iskulause, muistuttaa yhdellä tapaa elämän hankkimisineen samaa mantraa mistä he työelämän muutosta kritisoivat (tosin usein niin vaikeaselkoisesti, että kuuntelen mielummin vaikka Psykologi Liisa Keltinkangas-Järvistä):
Työelämä on muuttunut yhä epävarmemmaksi ja pätkätöiden leimaamaa työkulttuuria leimaakin yhä korostuneempi persoonallisten ominaisuuksien korostaminen.
Pitää olla hyvä tyyppi, ulospäinsuuntautunut ja omata muita sosiaalisia taitoja (näitä ei paljon teollisuuskulttuurissa peräänkuulutettu). Miten hankkia elämä jos ei omaa näitä, suurelta osin geneettisiä ominaisuuksia? Aivan kuten ujon on vaikea muuttaa kokoajan työpaikkaa, ei ujon liene kovinkaan helppoa mennä myöskään suunnittelemaan vallankumousta Empireä lukien. Ei olekaan ihme, että monella ihmisellä ainoita kavereita ovat työkaverit ja työttömyys vie nekin pois. Rupea siinä sitten 40-vee hankkimaan uutta elämää.
Toisaalta, mitä vikaa on työttömyydessä? No mm. se vika, että köyhyys ei ole vain sitä että ei ole rahaa kuluttamiseen. Köyhyys aiheuttaa masennusta ja muita mielenterveyshäiriöitä, stressiä, sydän- ja verisuonitauteja ja laajemmin ottaen tunteen siitä, että minusta ei ole mitään hyötyä (joo, ainahan voisi mennä sinne vapaaehtoistyöhön, kyllä, kyllä...).
Jos työttömän tunnistaakin usein jo vaateuksesta, niin tunnistaa myös kävelytyylistä ja päänasennosta. Tuossa menee pitkäaikaistyötön, alistunut ja stressaantunut jatkuvasta sosiaalisesta vertailusta.
Onneksi pitkäaikaistyöttömät kuolevat nuorena, eihän kaikille pidäkään olla töitä.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Apinoille ihmisoikeudet
EM-kentillä hyvin kunnostautunut Espanja on niittänyt mainetta muillakin areenoilla. Hesari
nimittäin kertoi maan parlamentin päättäneen myöntäneen oikeuden nauttia "elämästä ja vapaudesta" joillekin apinoille. Näitä oikeuksia on perinteisesti pidetty vain ihmisille kuuluvina oikeuksina, kuten jokainen eläintarhassa tai koe-eläinlaboratoriossa vieraillut tietää.
En ole oikeusfilosofian asiantuntija, mutta tällaiseen päätökseen on helppo vastata "jos on oikeuksia, niin missä ovat velvollisuudet?". Toisaalta, esimerkiksi syntyjään vaikeastivammaisella lapsella on muodollisesti täydet ihmisoikeudet vaikka Koko-gorilla eräiden arvioiden mukaan onkin kognitiivisilta taidoiltaan melko lähellä ihmistä. Tuskin ihmisoikeudet siis pitäisi rajata mitenkään älykkyyden tai mahdollisten kykyjen vastata velvollisuuksiin varaan. Itse näkisin Koko-gorillan, joka siis osaa noin 1000 viittomakielen sanaa, mielelläni jossakin parlamentissa ottamassa kantaa maailman ongelmiin. Kielellisestä kyvystä tämä tuskin olisi kiinni. Erään tarinan mukaan Kaliforniassa, jossa Kokon laboratorio sijaitsee, oli ollut yöllä maanjäristys. Kun hoitajat aamulla saapuivat paikalle, niin Koko viittoi hätääntyneenä:
"Paska lattia hyppää". Paska oli pahin sana mitä Koko tiesi.
nimittäin kertoi maan parlamentin päättäneen myöntäneen oikeuden nauttia "elämästä ja vapaudesta" joillekin apinoille. Näitä oikeuksia on perinteisesti pidetty vain ihmisille kuuluvina oikeuksina, kuten jokainen eläintarhassa tai koe-eläinlaboratoriossa vieraillut tietää.
En ole oikeusfilosofian asiantuntija, mutta tällaiseen päätökseen on helppo vastata "jos on oikeuksia, niin missä ovat velvollisuudet?". Toisaalta, esimerkiksi syntyjään vaikeastivammaisella lapsella on muodollisesti täydet ihmisoikeudet vaikka Koko-gorilla eräiden arvioiden mukaan onkin kognitiivisilta taidoiltaan melko lähellä ihmistä. Tuskin ihmisoikeudet siis pitäisi rajata mitenkään älykkyyden tai mahdollisten kykyjen vastata velvollisuuksiin varaan. Itse näkisin Koko-gorillan, joka siis osaa noin 1000 viittomakielen sanaa, mielelläni jossakin parlamentissa ottamassa kantaa maailman ongelmiin. Kielellisestä kyvystä tämä tuskin olisi kiinni. Erään tarinan mukaan Kaliforniassa, jossa Kokon laboratorio sijaitsee, oli ollut yöllä maanjäristys. Kun hoitajat aamulla saapuivat paikalle, niin Koko viittoi hätääntyneenä:
"Paska lattia hyppää". Paska oli pahin sana mitä Koko tiesi.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Ahdistuksesta
Ahdistus on jännä asia. Kuten monet muutkin psykiatriset/psykologiset käsitteet, ahdistuskin on liukunut arkikieleemme niin, että käytämme termiä vaikka harvapa sitä osaa määritellä. Ehkä ahdistus on kuin porno, sen tunnistaa kyllä kun näkee (tai siis kun sitä tuntee)? Toki pornoakin on monenlaista...
Usein kuulee väitettävän, että ahdistuksella on olemassa jokin syy - vaikka se ilmenisi kaikkialla ja kaiken aikaa - ja esimerkiksi oireita hoitavan lääkehoidon sijaan tulisi keskittyä löytämään tuo syy. Esimerkiksi psykoanalyysissä puhutaan oireiden mielekkyydestä. Lääkkeiden ja terapian vastakkainasettelu elääkin ainakin maallikoiden keskuudessa yleisenä ja olenpa törmännyt jopa suoranaiseen lääketieteelliseen kalvinismiin eli näkemykseen, että pillerin popsiminen on jo sinällään väärin.
Eräs mielenkiintoinen näkökulma ahdistukseen, on ns. James-Langen tunneteoria. Sen mukaan tunteet, esimerkiksi ahdistus, olisivat seurauksia kehon reaktioista eikä toisinpäin. Minua siis ahdistaa, koska rintaani sattuu. En tiedä miten uskottava teoriaa tänäpäivänä pidetään, saati että osaisin selittää mikä on se fysiologinen reaktio joka rintakivun aiheuttaa.
Jokatapauksessa ahdistukseen liittyvät fyysiset oireet valaisevat hyvin lääketieteen ongelmallista suhdetta mielen ja ruumiin -vastakkainasetteluun. Voiko niitä erottaa?
Toisaala, erot yksilöiden välillä ovat huimia. Itse olen esimerkiksi törmännyt henkilöön, joka ei voinut uskoa että ahdistus tuntuisi fyysisenä kipuna rinnassa.
Mitä tulee taas ahdistuksen suhteeseen esimerkiksi masennukseen, niin toinen voi johtaa toiseen ja kaipa myös päinvastoin. Tukiasemalla eräs psykiatri väitti masennuksen ja ahdistuksen eräs diagnostinen eron olevan siinä, että jälkimmäisen kourissa kyllä pystyy työnsä tekemään, edellisen ei.
Tämä lausunto tuskin pätee lyhytaikaiseen, riipaisevaan ahdistukseen. Se on helvettiä se, mutta kaipa sen kestää.
En kuitenkaan usko, että ahdistuksesta on juuri mitään hyötyä. Kärsimys ei pahemmin ihmistä jalosta ellei kyseessä ole kestävyysurheilija tai kirjailija.
Myöskin evoluutiopsykologiset selitykset ahdistuksen alkuperästä eräänlaisena varoitussignaalina ovat toki mielenkiintoisia, mutta vaikeita testata. Ja mitä hyötyä ahdistuneella onkaan tiedosta, että taipumus siihen on syntynyt vaikkapa estämään lauman ulkopuolelle joutuminen? Toisaalta,koska yksilöiden väliset erot reagoida ahdistuneesti samassakin tilanteessa ovat valtavan suuria, niin evoluutionäkökulman pitäisi olettaa myös temperamenttierojen olevan evoluution tuote. Tämä tietääkseni on tänäpäivänä melko uskottava väite.
Usein kuulee väitettävän, että ahdistuksella on olemassa jokin syy - vaikka se ilmenisi kaikkialla ja kaiken aikaa - ja esimerkiksi oireita hoitavan lääkehoidon sijaan tulisi keskittyä löytämään tuo syy. Esimerkiksi psykoanalyysissä puhutaan oireiden mielekkyydestä. Lääkkeiden ja terapian vastakkainasettelu elääkin ainakin maallikoiden keskuudessa yleisenä ja olenpa törmännyt jopa suoranaiseen lääketieteelliseen kalvinismiin eli näkemykseen, että pillerin popsiminen on jo sinällään väärin.
Eräs mielenkiintoinen näkökulma ahdistukseen, on ns. James-Langen tunneteoria. Sen mukaan tunteet, esimerkiksi ahdistus, olisivat seurauksia kehon reaktioista eikä toisinpäin. Minua siis ahdistaa, koska rintaani sattuu. En tiedä miten uskottava teoriaa tänäpäivänä pidetään, saati että osaisin selittää mikä on se fysiologinen reaktio joka rintakivun aiheuttaa.
Jokatapauksessa ahdistukseen liittyvät fyysiset oireet valaisevat hyvin lääketieteen ongelmallista suhdetta mielen ja ruumiin -vastakkainasetteluun. Voiko niitä erottaa?
Toisaala, erot yksilöiden välillä ovat huimia. Itse olen esimerkiksi törmännyt henkilöön, joka ei voinut uskoa että ahdistus tuntuisi fyysisenä kipuna rinnassa.
Mitä tulee taas ahdistuksen suhteeseen esimerkiksi masennukseen, niin toinen voi johtaa toiseen ja kaipa myös päinvastoin. Tukiasemalla eräs psykiatri väitti masennuksen ja ahdistuksen eräs diagnostinen eron olevan siinä, että jälkimmäisen kourissa kyllä pystyy työnsä tekemään, edellisen ei.
Tämä lausunto tuskin pätee lyhytaikaiseen, riipaisevaan ahdistukseen. Se on helvettiä se, mutta kaipa sen kestää.
En kuitenkaan usko, että ahdistuksesta on juuri mitään hyötyä. Kärsimys ei pahemmin ihmistä jalosta ellei kyseessä ole kestävyysurheilija tai kirjailija.
Myöskin evoluutiopsykologiset selitykset ahdistuksen alkuperästä eräänlaisena varoitussignaalina ovat toki mielenkiintoisia, mutta vaikeita testata. Ja mitä hyötyä ahdistuneella onkaan tiedosta, että taipumus siihen on syntynyt vaikkapa estämään lauman ulkopuolelle joutuminen? Toisaalta,koska yksilöiden väliset erot reagoida ahdistuneesti samassakin tilanteessa ovat valtavan suuria, niin evoluutionäkökulman pitäisi olettaa myös temperamenttierojen olevan evoluution tuote. Tämä tietääkseni on tänäpäivänä melko uskottava väite.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Dopingista
KP Kyrö on sitten viimein avannut sanaisen arkkunsa hiihdon doping-jupakassa. On kyllä helppo tarjuta miksi urheilussa doping on niin moraalinen aihe:
homma kummiskin perustuu siihen, että kaikki lähtevät samalta viivalta ja doping-rikkoo tuon periaatteen.
Toisaalta, jokainen tietää että ei urheilussa eikä sen puoleen muussakaan yhteiskunnallisessa toiminnassa mistään samalta viivalta lähdetä. Toisilla on paremmat geenit, harjoitusolosuhteet (hallit, koulut jne.)...
Itse en kyllä oikein tajua sitä tekopyhyyden määrää, joka dopingin suhteen on. Kukaan "meistä" ei käytä, mutta "nuo" varmasti käyttävät. Eikö peli olisi rehellisempää jos tehtäisiin kaksi sarjaa:
Toiseen ne jotka saavat käyttää mitä haluavat ja toisaan ne jotka joutuvat pissaamaan purkkiin vaikka kerran viikkoon?
Tuo purkkiin-pissaamis-vapaa-sarja voisi houkutella myös uusia kasvoja urheilun pariin, sillä muistan lukeneeni Martti Vainiota käsittelevästä teoksesta "Tuskien taival" kutakuinkin seuraavaa:
Kaikista ei ole pissaamaan purkkiin!
Ainakaan perustelu, että doping on niin ja niin vaarallista ja urheilu on terveyden perikuva, ei oikein toimi. Huippu-urheilu ilman dopingiakin on kohtuullisen epäterveellistä kropan rääkkäämistä (esim. urheiluvammat!) ja toisaalta laiton doping se vasta epäterveellistä onkin, kun urheilija joutuu kaikenmaailman puoskareiden luona käymään.
Itsehän en ole urheilija enkä väitä että asiasta niin paljon tietäisin, saatika tajuisin mitä on olla huippu-urheilija, mutta nämä seikat vaan tulivat mieleen.
homma kummiskin perustuu siihen, että kaikki lähtevät samalta viivalta ja doping-rikkoo tuon periaatteen.
Toisaalta, jokainen tietää että ei urheilussa eikä sen puoleen muussakaan yhteiskunnallisessa toiminnassa mistään samalta viivalta lähdetä. Toisilla on paremmat geenit, harjoitusolosuhteet (hallit, koulut jne.)...
Itse en kyllä oikein tajua sitä tekopyhyyden määrää, joka dopingin suhteen on. Kukaan "meistä" ei käytä, mutta "nuo" varmasti käyttävät. Eikö peli olisi rehellisempää jos tehtäisiin kaksi sarjaa:
Toiseen ne jotka saavat käyttää mitä haluavat ja toisaan ne jotka joutuvat pissaamaan purkkiin vaikka kerran viikkoon?
Tuo purkkiin-pissaamis-vapaa-sarja voisi houkutella myös uusia kasvoja urheilun pariin, sillä muistan lukeneeni Martti Vainiota käsittelevästä teoksesta "Tuskien taival" kutakuinkin seuraavaa:
Kaikista ei ole pissaamaan purkkiin!
Ainakaan perustelu, että doping on niin ja niin vaarallista ja urheilu on terveyden perikuva, ei oikein toimi. Huippu-urheilu ilman dopingiakin on kohtuullisen epäterveellistä kropan rääkkäämistä (esim. urheiluvammat!) ja toisaalta laiton doping se vasta epäterveellistä onkin, kun urheilija joutuu kaikenmaailman puoskareiden luona käymään.
Itsehän en ole urheilija enkä väitä että asiasta niin paljon tietäisin, saatika tajuisin mitä on olla huippu-urheilija, mutta nämä seikat vaan tulivat mieleen.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Kenen syy?
Sunnuntain hesarissa Arno Kotro perusteli millaisia hedelmättömiä vastakkainasetteluja tasa-arvokeskusteluun sisältyy. Itsekin olen saanut blogini mustavalkoisesta sävystä kommentteja tyyliin "kommenteillasi on arvoa vain huumorimielessä". En ole aivan samaa mieltä, ikäänkuin elämän suurta jalkapallo-ottelua ei voisi seurata onnistuneesti mustavalkoisesta televisiosta ja saada selville paljon olennaisia seikkoja (sen sijaan hienoinkaan värillinen plasma-TV ei takaa että katsoja välttämättä tajuaisi pelistä yhtään mitään, varsinkaan jos säännöt eli eoluutioteorian periaatteet eivät ole hallinnassa).
Kotron pointti kirjoituksessa oli lyhyesti ilmaistuna "Naiset huipulle, miehet pohjalta pois". Olinkin hänen teeseistään pääpiirteissään samaa mieltä.
Kuitenkin yleisemmällä yhteiskunnallisella tasolla olen hiukan skeptinen sen suhteen, mitä siitä seuraisi, jos miesten syrjäytyminen saataisiin vähenemään? Syrjäytyneitäkin kun tarvitaan yhteiskunnassa muistuttamaan siitä, mitä seuraa jos ei jaksa yrittää kiivetä yhteiskunnan tikapuita. Samassa lehdessä Alppikadun asuntolan johtaja Eero Untamala totesikin hyvin "ihmisten minuuden tarvitsevan koossapysyäkseen sitä, että toisilla menee huonosti".
Syrjäytymisen-peikon voidaankin katsoa olevan miehen elämää eteenpäinvievä keppi, kun taas porkkanana toimii seksi.
Mitä taas tulee siihen, ovatko miesten ongelmat naisten syytä, niin Kotro kuin Henry Laasanenkin vastasivat hesarin keskustelusivuilla yks`tuumaan: eivät ole. Itse olen evoluutioteorian edustajana osittain eri mieltä, koska mies ominaisuuksineen on naisten valintojen tulos, ja toisaalta koska seksuaalivalinnan logiikasta seuraa, että lohdutuspalkintoina miesten välisestä kilpailuista ei saa edes lämmintä vaan kylmää kättä, joka sekin on oma.
Kotron pointti kirjoituksessa oli lyhyesti ilmaistuna "Naiset huipulle, miehet pohjalta pois". Olinkin hänen teeseistään pääpiirteissään samaa mieltä.
Kuitenkin yleisemmällä yhteiskunnallisella tasolla olen hiukan skeptinen sen suhteen, mitä siitä seuraisi, jos miesten syrjäytyminen saataisiin vähenemään? Syrjäytyneitäkin kun tarvitaan yhteiskunnassa muistuttamaan siitä, mitä seuraa jos ei jaksa yrittää kiivetä yhteiskunnan tikapuita. Samassa lehdessä Alppikadun asuntolan johtaja Eero Untamala totesikin hyvin "ihmisten minuuden tarvitsevan koossapysyäkseen sitä, että toisilla menee huonosti".
Syrjäytymisen-peikon voidaankin katsoa olevan miehen elämää eteenpäinvievä keppi, kun taas porkkanana toimii seksi.
Mitä taas tulee siihen, ovatko miesten ongelmat naisten syytä, niin Kotro kuin Henry Laasanenkin vastasivat hesarin keskustelusivuilla yks`tuumaan: eivät ole. Itse olen evoluutioteorian edustajana osittain eri mieltä, koska mies ominaisuuksineen on naisten valintojen tulos, ja toisaalta koska seksuaalivalinnan logiikasta seuraa, että lohdutuspalkintoina miesten välisestä kilpailuista ei saa edes lämmintä vaan kylmää kättä, joka sekin on oma.
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Miksei fysiikka riitä ihmissuhteiden pohjaksi?
Loppupeleissä olemme kaikki vain alkeishiukkaskasoja, tämä lienee totuus. kvanttimekaniikka on silti niin kaukana arkipäivän elämästä, ettei sen varaan voi juurikaan laskea ihmissuhteita - varsinkaan kun niin harva tätä fysiikan aluetta tajuaa. Sen sijaan Suomi on täynnä insinöörejä, joidenka tiedot esimerkiksi klassisesta mekaniikasta ovat varsin hyvät. Kuitenkin nettikirjoitusten perusteella erityisesti insinööritieteitä opiskelleilla näyttäisi olevan ongelmia muodostaa parisuhteita, ainakin jos vertaa kauppatieteitä opiskelleisiin. Syitä voi olla lukuisia, mutta seuraavaksi pohdin sitä, missä määrin pelkkä fysikaalinen ajattelu antaa väärän kuvan ihmissuhteista.
Ensimmäinen seikka joka on hyvä pitää mielessä, on kemian tarpeellisuus. Ihmissuhteet eivät kovinkaan usein ole pelkkää fysiikkaa - esimerkiksi mekaanista toinen toista vastaan hinkkaamista - vaan tarvitaan sitä kuuluisaa kemiaa. Tunnetun sanonnan mukaan fyysisestä läheisyydestä syntyy usein myös henkinen läheisyys, ja ainakin siemennesteen sisältämän oksitosiinin ja vasoproteiinin on osoitettu lujittavan parisidettä .
Ehkäisy on siis kaksipiippuinen juttu, etenkin kun muistetaan lapsien myös lujittavan parisuhdetta.
Toinen seikka, jonka vuoksi fysikaalinen ajattelu ei sovi kovinkaan hyvin ihmissuhteisiin, on psykologian oppi-isän Franx Brentanon huomioima seikka maailman kahtiajakoisuudesta:
Asioilla on joko tarkoitus tai sitten ei. Fysiikan tutkimilla asioilla ei voi ainakaan kovin vahvassa mielessä mitään tarkoitusta, ne vaan noudattavat fysiikan lakeja. Ihmisillä sen sijaan on tavoitteita ja tarkoituksia, vieläpä niin että ihminen voi luulla yhtä ja tehdä toista.
Jotkut ihmiset tosin tyytyvät kumppaniin joka ei ainakaan vaihda mielipidettään .
Kolmanneksi, monet fysiikan universaalaiseiksi luullut lait eivät sovi suoraan ihmissuhteisiin. Esimerkiksi newtonin kuuluisaa toista lakia, ett voi koskettaa tulematta kosketuksi, suoraan sovaltamalla saa vain ahdistelijan maineen.Ihmissuhteissa vetovoima voi todellakin olla yksisuuntainen voima. Ei olekaan ihme, että newton eli koko elämänsä poikamiehenä.
Fysiikan tutkimat ilmiöt ovatkin usein puhtaita riippuvuussuhteita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen luottamuksen kanssa.
Ensimmäinen seikka joka on hyvä pitää mielessä, on kemian tarpeellisuus. Ihmissuhteet eivät kovinkaan usein ole pelkkää fysiikkaa - esimerkiksi mekaanista toinen toista vastaan hinkkaamista - vaan tarvitaan sitä kuuluisaa kemiaa. Tunnetun sanonnan mukaan fyysisestä läheisyydestä syntyy usein myös henkinen läheisyys, ja ainakin siemennesteen sisältämän oksitosiinin ja vasoproteiinin on osoitettu lujittavan parisidettä .
Ehkäisy on siis kaksipiippuinen juttu, etenkin kun muistetaan lapsien myös lujittavan parisuhdetta.
Toinen seikka, jonka vuoksi fysikaalinen ajattelu ei sovi kovinkaan hyvin ihmissuhteisiin, on psykologian oppi-isän Franx Brentanon huomioima seikka maailman kahtiajakoisuudesta:
Asioilla on joko tarkoitus tai sitten ei. Fysiikan tutkimilla asioilla ei voi ainakaan kovin vahvassa mielessä mitään tarkoitusta, ne vaan noudattavat fysiikan lakeja. Ihmisillä sen sijaan on tavoitteita ja tarkoituksia, vieläpä niin että ihminen voi luulla yhtä ja tehdä toista.
Jotkut ihmiset tosin tyytyvät kumppaniin joka ei ainakaan vaihda mielipidettään .
Kolmanneksi, monet fysiikan universaalaiseiksi luullut lait eivät sovi suoraan ihmissuhteisiin. Esimerkiksi newtonin kuuluisaa toista lakia, ett voi koskettaa tulematta kosketuksi, suoraan sovaltamalla saa vain ahdistelijan maineen.Ihmissuhteissa vetovoima voi todellakin olla yksisuuntainen voima. Ei olekaan ihme, että newton eli koko elämänsä poikamiehenä.
Fysiikan tutkimat ilmiöt ovatkin usein puhtaita riippuvuussuhteita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen luottamuksen kanssa.
Työttömän ja opiskelijan eroista
Opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta on viime vuosina pidetty paljon meteliä.
On totta, että esimerkiksi lapsiperheen taloudellinen asema, jossa molemmat vanhemmat opiskelevat, ei ole kovin kaksinen.
Toisinaan olen kuitenkin törmännyt kommentteihin, jossa verrataan opintotukea työttömyyspäivärahaan ja kauhistellaan kuinka se on pienempi. Kai nyt opiskelijoille pitäisi enemmän maksaa kuin työttömälle, hehän sentään tekevät jotakin...
Olisi tietenkin kiva, jos olisi olemassa kansalaispalkka ja työttömiä ja opiskelijoita ei näin pitäisi asettaa vastakkain, mutta koska näin ei ole, perustelen seuraavaksi miksi työttömyystuki pitäisi olla suurempi kuin opintotuki.
Suomessahan kukaan ei kuole nälkään, kiitos leipäjonojen. Sen sijaan, koska lajiolemukseemme kuuluu jatkuva sosiaalinen vertailu, köyhänä olo ei ole kovin kivaa jos naapurit, kaverit ja tutut ovat sinua rikkaampia. Tuloerojen seurauksena stressi ja ahdistus kasvavat, ja tuloksena voi olla esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, ainakin jos on uskominen tutkija Richard Wilkinsonia . Koska opiskelijoiden kaverit ovat usein myös opiskelijoita, ja koska opiskeluun - sehän on sijoitus tulevaisuuteen - kuuluu tulevaisuusoptimismi, näkisin että opiskelijoiden asema on useimmiten parempi kuin työttömien. Ihminen on tulevaisuusorientoitunut eläin ja keskitysleireiltäkin selvisivät parhaiten yksilöt, jotka jaksoivat uskoa tulevaisuuteen. Joten kaipa sitä jaksaa makaronilla ja soijarouheella pari vuotta, kun tietää että edessä saattaa olla keskiluokkainen elämä punaisessa talossa, paremman auton kera kuin naapurilla?
On totta, että esimerkiksi lapsiperheen taloudellinen asema, jossa molemmat vanhemmat opiskelevat, ei ole kovin kaksinen.
Toisinaan olen kuitenkin törmännyt kommentteihin, jossa verrataan opintotukea työttömyyspäivärahaan ja kauhistellaan kuinka se on pienempi. Kai nyt opiskelijoille pitäisi enemmän maksaa kuin työttömälle, hehän sentään tekevät jotakin...
Olisi tietenkin kiva, jos olisi olemassa kansalaispalkka ja työttömiä ja opiskelijoita ei näin pitäisi asettaa vastakkain, mutta koska näin ei ole, perustelen seuraavaksi miksi työttömyystuki pitäisi olla suurempi kuin opintotuki.
Suomessahan kukaan ei kuole nälkään, kiitos leipäjonojen. Sen sijaan, koska lajiolemukseemme kuuluu jatkuva sosiaalinen vertailu, köyhänä olo ei ole kovin kivaa jos naapurit, kaverit ja tutut ovat sinua rikkaampia. Tuloerojen seurauksena stressi ja ahdistus kasvavat, ja tuloksena voi olla esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, ainakin jos on uskominen tutkija Richard Wilkinsonia . Koska opiskelijoiden kaverit ovat usein myös opiskelijoita, ja koska opiskeluun - sehän on sijoitus tulevaisuuteen - kuuluu tulevaisuusoptimismi, näkisin että opiskelijoiden asema on useimmiten parempi kuin työttömien. Ihminen on tulevaisuusorientoitunut eläin ja keskitysleireiltäkin selvisivät parhaiten yksilöt, jotka jaksoivat uskoa tulevaisuuteen. Joten kaipa sitä jaksaa makaronilla ja soijarouheella pari vuotta, kun tietää että edessä saattaa olla keskiluokkainen elämä punaisessa talossa, paremman auton kera kuin naapurilla?
torstai 12. kesäkuuta 2008
Onko työttömyys geeneissä?
Lueskelin kirjaa Bileet Tornissa jossa nuori älymystö on kokoontunut pöydän ääreen pohtimaan maailman tilaa. Eräässä puheenvuorossa Arno Kotro ruoti kovin sanoin muodikasta geenipuhetta ja varoitti sen vaaroista. Kotron mukaan "kohta varmaan löydetään työttömyysgeeni, jota kenties voitaisiin hyödyntää sikiöseulonnoissa.Tällainen on äärimmäisen vaarallista ajattelua". Itse olen jonkunverran tutustunut käyttäytymisgenetiikkaan ja aihealue on äärimmäisen mielenkiintoinen, koska tutkimusaiheet ovat niin moraalisesti ladattuja. Steven Pinker onkin todennus kirjassaan Blank Slate, että "käyttäytymistieteet eivät sovi nynnyille".
Rupesinkin miettimään miehekkäästi mutkia oikoen työttömyyden ja geenien välistä yhteyttä, keskittyen erityisesti psykologisiin ominaisuuksiin.
Ensimmäinen tällainen mieleentuleva ominaisuus on ujous. USA:ssa - jossa ujoutta hoidetaan sairautena - henkilön perinnöllinen arkuus uusissa tilanteissa näyttäisi johtavan huonoon itsetuntoon. Näin ei ole kuitenkaan ole Kiinassa, jossa tietynlainen varautuneisuus on arvostettu ominaisuus. Kulttuurilla on siis merkitystä.
Työmarkkinoilla kilpailemisessa hyvä itsetunto onkin tärkeä ominaisuus, jotta itseään voisi markinoida. Tämä ominaisuus korostuu nykyisessä työelämässä, joka on yhä enemmän persoonaan sidottu. Daniel Goleman kertookin kirjassaan Tunneäly työelämässä
lukuisia esimerkkejä siitä miten persoona vaikuttaa ihmisen menestymiseen työelämässä. Sen sijaan Goleman jättää kertomatta, että IQ:n kilpailijana nähty tunneäly ei suinkaan ole niin kiva ominaisuus että kaikki voisivat sitä opetella noin vain. Itseasiassa eräs psykologi kertoikin minulle, että monet tunneälyn komponentit, kuten vaikkapa avoimuus uusille asioille, ovat vahvasti perinnöllisiä ominaisuuksia.
Mikäli henkilö on syntymästään asti arka ja pelokas, hän kokee maailman aivan toiselle tavalla kuin työmarkkinoiden kaipaava avoin ja ulospäinsuuntautunut persoona. Avoin henkilö myös hankkiutuu hanakammin uusiin tilanteisiin ja kerää näin ollen työmarkkinoiden kaipaamia kokemuksia enemmän kuin arka toverinsa, joka vaan nyhjää kotona tai istuu kirjastossa.
Toisaalta, avoimeen ihmiseen myös suhtaudutaan erilailla kuin arkaan ihmiseen ja niiden paljon puhuttujen verkostojen luominen onkin avoimelle ihmiselle helpompaa kuin aralle. Itse tunnen jopa niin aran ihmisen, että hän kyllä hakee työpaikkoja sähköpostitse, mutta ei sitten uskalla vastata puhelimeen kun työpaikalta soitetaan.Toisaalta, nykyiset pätkätyöt suosivat myös avoimia ihmisiä, sillä työpaikan vaihto on aina aralle ihmiselle erittäin stressaavaa.
Entä sitten vanhempien kasvatus, kai silläkin on väliä? On toki. On vain tärkeää muistaa, että monet perinteisesti ympäristömuuttujina pidetyt asiat (vanhempien kasvatustyyli, sosiaaliset asenteet jne.)ovat osittain perinnöllisiä. Jos iskä on oman persoonansa avulla menestynyt työelämässä, pystyy hän tarjoamaan lapsilleen aivan toisenlaisen ympäristön kuin ei-menestyjä. Mielenkiintoinen geenien vaikutustapa tämäkin.
Työttömyyden perinnöllisyyttä pohdittaessa nouseekin esiin sama paradoksi joka koskee kaikkea yhteiskunnallisten ilmiöiden biologista selittämistä:
Mitä vapaammassa yhteiskunnassa elämme, ts. mitä vähemmän ympäristö rajoittaa yksilöiden toimintaa, sitä enemmän geenit merkkaavat.
LISÄTIETOA:
Tämä Liisa Keltinkangas-Järvisen artikkeli on ihan mielenkiintoinen johdatus geenitutkimuksen merkityksestä psykologialle. Keltinkangas-Järvinen myös vastaa maileihin nopeasti.
Pekka Santtila ja kumppanit ovat tutkineet mm. ennenaikaisen siemensyöksyn perinnöllisyyttä. Tapasin hänet kerran ja mieleen jäi Santtilan kommentti siitä, että pedofiiliset taipumukset ovat kaksoistutkimusten mukaan yllättävän yleisiä. Useimmat ihmiset vain osaavat pitää halunsa kurissa.
Rupesinkin miettimään miehekkäästi mutkia oikoen työttömyyden ja geenien välistä yhteyttä, keskittyen erityisesti psykologisiin ominaisuuksiin.
Ensimmäinen tällainen mieleentuleva ominaisuus on ujous. USA:ssa - jossa ujoutta hoidetaan sairautena - henkilön perinnöllinen arkuus uusissa tilanteissa näyttäisi johtavan huonoon itsetuntoon. Näin ei ole kuitenkaan ole Kiinassa, jossa tietynlainen varautuneisuus on arvostettu ominaisuus. Kulttuurilla on siis merkitystä.
Työmarkkinoilla kilpailemisessa hyvä itsetunto onkin tärkeä ominaisuus, jotta itseään voisi markinoida. Tämä ominaisuus korostuu nykyisessä työelämässä, joka on yhä enemmän persoonaan sidottu. Daniel Goleman kertookin kirjassaan Tunneäly työelämässä
lukuisia esimerkkejä siitä miten persoona vaikuttaa ihmisen menestymiseen työelämässä. Sen sijaan Goleman jättää kertomatta, että IQ:n kilpailijana nähty tunneäly ei suinkaan ole niin kiva ominaisuus että kaikki voisivat sitä opetella noin vain. Itseasiassa eräs psykologi kertoikin minulle, että monet tunneälyn komponentit, kuten vaikkapa avoimuus uusille asioille, ovat vahvasti perinnöllisiä ominaisuuksia.
Mikäli henkilö on syntymästään asti arka ja pelokas, hän kokee maailman aivan toiselle tavalla kuin työmarkkinoiden kaipaava avoin ja ulospäinsuuntautunut persoona. Avoin henkilö myös hankkiutuu hanakammin uusiin tilanteisiin ja kerää näin ollen työmarkkinoiden kaipaamia kokemuksia enemmän kuin arka toverinsa, joka vaan nyhjää kotona tai istuu kirjastossa.
Toisaalta, avoimeen ihmiseen myös suhtaudutaan erilailla kuin arkaan ihmiseen ja niiden paljon puhuttujen verkostojen luominen onkin avoimelle ihmiselle helpompaa kuin aralle. Itse tunnen jopa niin aran ihmisen, että hän kyllä hakee työpaikkoja sähköpostitse, mutta ei sitten uskalla vastata puhelimeen kun työpaikalta soitetaan.Toisaalta, nykyiset pätkätyöt suosivat myös avoimia ihmisiä, sillä työpaikan vaihto on aina aralle ihmiselle erittäin stressaavaa.
Entä sitten vanhempien kasvatus, kai silläkin on väliä? On toki. On vain tärkeää muistaa, että monet perinteisesti ympäristömuuttujina pidetyt asiat (vanhempien kasvatustyyli, sosiaaliset asenteet jne.)ovat osittain perinnöllisiä. Jos iskä on oman persoonansa avulla menestynyt työelämässä, pystyy hän tarjoamaan lapsilleen aivan toisenlaisen ympäristön kuin ei-menestyjä. Mielenkiintoinen geenien vaikutustapa tämäkin.
Työttömyyden perinnöllisyyttä pohdittaessa nouseekin esiin sama paradoksi joka koskee kaikkea yhteiskunnallisten ilmiöiden biologista selittämistä:
Mitä vapaammassa yhteiskunnassa elämme, ts. mitä vähemmän ympäristö rajoittaa yksilöiden toimintaa, sitä enemmän geenit merkkaavat.
LISÄTIETOA:
Tämä Liisa Keltinkangas-Järvisen artikkeli on ihan mielenkiintoinen johdatus geenitutkimuksen merkityksestä psykologialle. Keltinkangas-Järvinen myös vastaa maileihin nopeasti.
Pekka Santtila ja kumppanit ovat tutkineet mm. ennenaikaisen siemensyöksyn perinnöllisyyttä. Tapasin hänet kerran ja mieleen jäi Santtilan kommentti siitä, että pedofiiliset taipumukset ovat kaksoistutkimusten mukaan yllättävän yleisiä. Useimmat ihmiset vain osaavat pitää halunsa kurissa.
Huumeista
Suhtautuminen huumeisiin on monille ihmisillä lievästi sanottuna mustavalkoista. Esimerkiksi kun toimittaja tarjoaa juttua hamppumarssista lehdistöön, vastaus saattaa olla "Johonkin raja on vedettävä, huumeet ovat ehdoton EI". Seuraavaksi pohdin miksi huumeet voivat jollekin olla KYLLÄ.
Huumeista monikossa puhuttaessa unohdetaan toisinaan, että huumeidenkäyttäjiä on monenlaisia. Kannabiksenpössyttelijä onkin usein yhtä kaukana subutexintykittäjästä kuin Ruotsista Suomeen muuttanut professori lukutaidottomasta afgaanipakolaisesta (vaikka edelliset toki ovat "huumeidenkäyttäjiä" ja jälkimmäiset "maahanmuuttajia"). Kannabiksenkäyttäjä voikin halveksia subutexinkäyttäjää yhtä paljon kuin Seppo, joka käyttää vain alkoholia.
On totta, että ainakin vahvemmista opiaateista (heroiini, oopium jne.) tulee usein huomaamattaan RIIPPUVAISEKSI. Mutta onko tämä välttämättä pelkästään negatiivinen asia? Esimerkiksi heroiini on siinä mielessä rehellinen aine, että se ei petä. Hyvä olo on taattu kunhan annos vain on sopiva. Toisin on ihmissuhteiden laita, vaikka panostamme niihin kuinka, ei ole takeita ettemmekö pettyisi.
Vaikka ihminen ajautuisikin huumeidenongelmakäyttäjäksi, ei hänen elämänsä välttämättä ole täyttä helvettiä. Siinä on nousunsa ja laskunsa, ja väittäisinkin että juuri tämä saa monet pysymään huumeidenkäyttäjänä. Kun välillä tuntuu oikein pahalta, niin sen jälkeen tuntuu oikein hyvältä. On vaikea sanoa, olisivatko nänä ihmiset välttämättä onnellisempia ei-huumeidenkäyttäjinä.Tasaisen tappava arki työttömänä ei ole kovin kivaa.
Onkin hyvä muistaa, että narkkariporukat tarjoavat monelle kaipaamansa yhteisön ja tunteen siitä että on edes jotain - narkkari.
LISÄTIETOA:
A-klinikan Päihdelinkissä voi kohtuullisen vapaasti keskustella huumeista.
Jos taas virallisempi huumepolitiikka kiinnostaa:
Humaania Päihdepolitiikkaa
Huumeista monikossa puhuttaessa unohdetaan toisinaan, että huumeidenkäyttäjiä on monenlaisia. Kannabiksenpössyttelijä onkin usein yhtä kaukana subutexintykittäjästä kuin Ruotsista Suomeen muuttanut professori lukutaidottomasta afgaanipakolaisesta (vaikka edelliset toki ovat "huumeidenkäyttäjiä" ja jälkimmäiset "maahanmuuttajia"). Kannabiksenkäyttäjä voikin halveksia subutexinkäyttäjää yhtä paljon kuin Seppo, joka käyttää vain alkoholia.
On totta, että ainakin vahvemmista opiaateista (heroiini, oopium jne.) tulee usein huomaamattaan RIIPPUVAISEKSI. Mutta onko tämä välttämättä pelkästään negatiivinen asia? Esimerkiksi heroiini on siinä mielessä rehellinen aine, että se ei petä. Hyvä olo on taattu kunhan annos vain on sopiva. Toisin on ihmissuhteiden laita, vaikka panostamme niihin kuinka, ei ole takeita ettemmekö pettyisi.
Vaikka ihminen ajautuisikin huumeidenongelmakäyttäjäksi, ei hänen elämänsä välttämättä ole täyttä helvettiä. Siinä on nousunsa ja laskunsa, ja väittäisinkin että juuri tämä saa monet pysymään huumeidenkäyttäjänä. Kun välillä tuntuu oikein pahalta, niin sen jälkeen tuntuu oikein hyvältä. On vaikea sanoa, olisivatko nänä ihmiset välttämättä onnellisempia ei-huumeidenkäyttäjinä.Tasaisen tappava arki työttömänä ei ole kovin kivaa.
Onkin hyvä muistaa, että narkkariporukat tarjoavat monelle kaipaamansa yhteisön ja tunteen siitä että on edes jotain - narkkari.
LISÄTIETOA:
A-klinikan Päihdelinkissä voi kohtuullisen vapaasti keskustella huumeista.
Jos taas virallisempi huumepolitiikka kiinnostaa:
Humaania Päihdepolitiikkaa
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Miksi vihaan filosofeja?
Vanhan sanonnan mukaan "niin järjetöntä ei voikaan sanoa, ettei joku filosofi olisi sitä jo sanonut". Suosikki-fyysikkoni Richard Feynman kertoikin uransa aikana hermostuneensa useasti filosofeihin, jotka ovat "aina tekemässä typeriä huomautuksia".
Myös toinen nobel-fyysikko, Steven Weinberg , kertoo kirjassaan "Unelmia Viimeisestä teoriasta" filosofiasta olevan hyötyä lähinnä vain toisia filosofeja vastaan.
Näiden herrojen lausahduksissa on mielestäni vinha perä, ja oman elämismaailmani kokemukset filosofien kanssa keskusteluista ovat olleet usein samansuuntaisia.
Filosofien kanssa keskustelua häiritseekin usein juuri heidän tietämättömyytensä jostakin erityistieteen kysymyksestä. Tämä tietämättömyys yhdistettynä filosofeille tyypilliseen asian perusteiden perusteiden selvittelyyn, vie usein keskustelun sille tasolle, että sitä alkaa epäillä omaa olemassaoloaan. Paljon muustahan ei voi olla varma, mikäli on filosofeja uskominen.
Tämä asian perusteiden perusteiden selvittely liittyy akateemiseen tyyliin keskustella, jossa ratkaisevaa ei niinkään ole se mitä sanoo, vaan miten sen sanoo.
Tätähän akateeminen koulutus lähinnä opettaa, fiksua puhetta ja hyvän tenttivastauksen kirjoittamista.
Lienee turha mainita, että oma kokemukseni filosofien kanssa keskustelusta on se, että he voittavat väittelyn usein ollessaan väärässäkin.
Myös toinen nobel-fyysikko, Steven Weinberg , kertoo kirjassaan "Unelmia Viimeisestä teoriasta" filosofiasta olevan hyötyä lähinnä vain toisia filosofeja vastaan.
Näiden herrojen lausahduksissa on mielestäni vinha perä, ja oman elämismaailmani kokemukset filosofien kanssa keskusteluista ovat olleet usein samansuuntaisia.
Filosofien kanssa keskustelua häiritseekin usein juuri heidän tietämättömyytensä jostakin erityistieteen kysymyksestä. Tämä tietämättömyys yhdistettynä filosofeille tyypilliseen asian perusteiden perusteiden selvittelyyn, vie usein keskustelun sille tasolle, että sitä alkaa epäillä omaa olemassaoloaan. Paljon muustahan ei voi olla varma, mikäli on filosofeja uskominen.
Tämä asian perusteiden perusteiden selvittely liittyy akateemiseen tyyliin keskustella, jossa ratkaisevaa ei niinkään ole se mitä sanoo, vaan miten sen sanoo.
Tätähän akateeminen koulutus lähinnä opettaa, fiksua puhetta ja hyvän tenttivastauksen kirjoittamista.
Lienee turha mainita, että oma kokemukseni filosofien kanssa keskustelusta on se, että he voittavat väittelyn usein ollessaan väärässäkin.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Ujoudesta
Suomi on täynnä ujoja ihmisiä. Kuitenkaan työelämässä heille ei juuri näytä olevan kysyntää. Ehkä syynä on kirjastotyöntekijöiden ja kirjailijoiden huono tuottavuus?
Sen sijaan työpaikkailmoituksia selaamalla huomaa helposti kuinka avoimille ja ulospäinsuuntautuneille ihmisille olisi kysyntää. Ovatko ujot siis kenties kuolemassa sukupuuttoon? Tarkastelen kysymystä sekä parisuhde- että työmarkkinoilla.
Parisuhdemarkkinoilla ujouden merkitys riippuu voimakkaasti sukupuolesta. Mikäli poika on ujo, on tämä ilmeinen haitta parinvalintaa ajatellen, naiset kun keskimäärin tykkäävät dominoivasti käyttäytyvistä miehistä. Ujon pojan tregedia onkin siinä, että ujous haittaa usein selvästi kipuamista erilaisissa miehisissä statuskamppailuissa.
Toki jotkut naiset väittävät ujouden olevan hyvä ominaisuus, se kun korreloi uskollisuuden kanssa.
Tytölle ujous tuskin on yhtä suuri haitta parinvalinnassa, riittää kun hymyilee kiltisti ja antaa miehen avata suunsa. Myös muissa ihmissuhteissa ujous on tytölle pienempi haitta, koska tytöt priorisoivat poikia enemmän laumakäyttäytymisen sijaan läheisiä ihmissuhteita.
Työelämää ajatellen ujous on miehelle myöskin suurempi haitta kuin naiselle. Tämä siksi, että kouluopetus suosii kilttejä tyttöjä, ja ei olekaan ihme, että korkeakouluissa valtaosa opiskelijoista on nykyisin naisia.
Ujot eivät siis ole kuolemassa sukupuuttoon, ja kiitos tästä kuuluu naisille.
Sen sijaan työpaikkailmoituksia selaamalla huomaa helposti kuinka avoimille ja ulospäinsuuntautuneille ihmisille olisi kysyntää. Ovatko ujot siis kenties kuolemassa sukupuuttoon? Tarkastelen kysymystä sekä parisuhde- että työmarkkinoilla.
Parisuhdemarkkinoilla ujouden merkitys riippuu voimakkaasti sukupuolesta. Mikäli poika on ujo, on tämä ilmeinen haitta parinvalintaa ajatellen, naiset kun keskimäärin tykkäävät dominoivasti käyttäytyvistä miehistä. Ujon pojan tregedia onkin siinä, että ujous haittaa usein selvästi kipuamista erilaisissa miehisissä statuskamppailuissa.
Toki jotkut naiset väittävät ujouden olevan hyvä ominaisuus, se kun korreloi uskollisuuden kanssa.
Tytölle ujous tuskin on yhtä suuri haitta parinvalinnassa, riittää kun hymyilee kiltisti ja antaa miehen avata suunsa. Myös muissa ihmissuhteissa ujous on tytölle pienempi haitta, koska tytöt priorisoivat poikia enemmän laumakäyttäytymisen sijaan läheisiä ihmissuhteita.
Työelämää ajatellen ujous on miehelle myöskin suurempi haitta kuin naiselle. Tämä siksi, että kouluopetus suosii kilttejä tyttöjä, ja ei olekaan ihme, että korkeakouluissa valtaosa opiskelijoista on nykyisin naisia.
Ujot eivät siis ole kuolemassa sukupuuttoon, ja kiitos tästä kuuluu naisille.
Kumpi on vaikeampaa: olla mies vai nainen?
Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen kuuluu:
Olla mies tietenkin. Monesti ole kuullut sanottavan "ole kuin mies", mutta en koskaan enkä missään "ole kuin nainen". Miehenä olo onkin jotain mikä pitää jatkuvasti ansaita sosiaalisen elämän kunnian kentillä. Naiseksi sen sijaan synnytään, väitti Simone De Beauvoir mitä tahansa.
Joku feministi - esimerkiksi baarien naistenvessapuheista gradun tehnyt Heli Niskanen - saattaisi toki kälättää näkemystäni vastaan:
Kyllähän naiset omalla juoruilullaan kontrolloivat paljonkin sitä millainen on "oikea nainen".
Toki kontrolloivat, mutta samallapa kontroivat myös sitä millainen on oikea mies. Väärän miehen ei autakaan muuta kuin tappaa itsensä. Miehet tekevätkin Suomessa noin neljä kertaa naisia enemmän itsemurhia. Toinen "väärän miehen" vaihtoehto on luonnollisesti tyytyä nyrkkikyllikin kohtaloon. Evoluution näkökulmasta tämä taas tarkoittaa geneettistä itsemurhaa ja miljoonia hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia.
Nainen sen sijaan voi ruveta vaikka feministi-lesboksi, ja sitä kautta uuden parisuhdelain myötä äidiksi. Ja tuskinpa ne miehetkään pahasti lesboja katsovat, ainakaan jos pornoleffoista mitään on oppimista.
Miehen homoksi ryhtyminen taas on tuskien taival ja moni mies ottaakin tämän vaihtoehdon esiin vasta äärimmäisessä hädässä, esimerkiksi joutussaan vankilaan tai ollessaan pahassa heroiinikoukussa ja vailla kattoa päänsä päällä. Syyt ovat ilmeiset:
Suuri osa miehistä ei moista ratkaisua voi käsittää, ja ne jotka käsittävät, ovat usein kaikkea muuta kuin helliä.
Ja jottei kysymys olisi pelkästään seksistä, on hyvä pohtia myös miehenä ja naisena olon erilaisuutta työelämässä. Työelämässä naiselle on luonnollisesti paljon enemmän vaihtoehtoja kuin miehelle. Jos töitä ei meinaa löytyä, nainen voi ruveta vaikka uimahallin siivoojaksi tai prostituoiduksi. Miehelle tämä ei liene kovinkaan realistinen vaihtoehto.
Olla mies tietenkin. Monesti ole kuullut sanottavan "ole kuin mies", mutta en koskaan enkä missään "ole kuin nainen". Miehenä olo onkin jotain mikä pitää jatkuvasti ansaita sosiaalisen elämän kunnian kentillä. Naiseksi sen sijaan synnytään, väitti Simone De Beauvoir mitä tahansa.
Joku feministi - esimerkiksi baarien naistenvessapuheista gradun tehnyt Heli Niskanen - saattaisi toki kälättää näkemystäni vastaan:
Kyllähän naiset omalla juoruilullaan kontrolloivat paljonkin sitä millainen on "oikea nainen".
Toki kontrolloivat, mutta samallapa kontroivat myös sitä millainen on oikea mies. Väärän miehen ei autakaan muuta kuin tappaa itsensä. Miehet tekevätkin Suomessa noin neljä kertaa naisia enemmän itsemurhia. Toinen "väärän miehen" vaihtoehto on luonnollisesti tyytyä nyrkkikyllikin kohtaloon. Evoluution näkökulmasta tämä taas tarkoittaa geneettistä itsemurhaa ja miljoonia hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia.
Nainen sen sijaan voi ruveta vaikka feministi-lesboksi, ja sitä kautta uuden parisuhdelain myötä äidiksi. Ja tuskinpa ne miehetkään pahasti lesboja katsovat, ainakaan jos pornoleffoista mitään on oppimista.
Miehen homoksi ryhtyminen taas on tuskien taival ja moni mies ottaakin tämän vaihtoehdon esiin vasta äärimmäisessä hädässä, esimerkiksi joutussaan vankilaan tai ollessaan pahassa heroiinikoukussa ja vailla kattoa päänsä päällä. Syyt ovat ilmeiset:
Suuri osa miehistä ei moista ratkaisua voi käsittää, ja ne jotka käsittävät, ovat usein kaikkea muuta kuin helliä.
Ja jottei kysymys olisi pelkästään seksistä, on hyvä pohtia myös miehenä ja naisena olon erilaisuutta työelämässä. Työelämässä naiselle on luonnollisesti paljon enemmän vaihtoehtoja kuin miehelle. Jos töitä ei meinaa löytyä, nainen voi ruveta vaikka uimahallin siivoojaksi tai prostituoiduksi. Miehelle tämä ei liene kovinkaan realistinen vaihtoehto.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
Kysymyksiä seksistä
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta evoluutioteorian isän, Charles Darwinin, syntymästä. Suuri yleisö tuntee ehkä jotenkin darwinin ajatuksen olemassaolon kamppailuista evoluution käyttövoimana, sen sijaan seksuaavalinnan roolin idea ja merkitys onkin usein jo paljon enemmän hämärän peitossa. Tämä on sääli, sillä seksuaalivalinta selittää hyvin suuren osan koko elämän kirjosta alkan miesten olemassaolosta aina Kuuhun matkustamiseen. Pyrin seuraavassa muutaman ongelman avulla valottamaan seksuaalivalinnan luonnetta.
KYSYMYS NUMERO 1: MIKSI MIEHIÄ?
VASTAUS: Kuluneen sanonnan mukaan nainen ei tarvitse miestä edes seksiin. Aivan näin ei ole, sillä seksin voidaan katsoa syntyneen evoluutiossa kilpavarustelussa loisia vastaan. Vaikka yksittäisen geenin kannalta tehokkainta olisikin jakautumalla lisääntyminen, tarvitaan seksiä sekoittamaan perintöainesta.
KYSYMYS NUMERO 2: MIKSI MIEHET ON KUSIPÄITÄ?
VASTAUS: Miehet on kusipäitä sen takia koska kusipäillä on ollut nynnyjä parempi lisääntymismenestys. Seksuaalivalinnan logiikastahan seuraa, että mies ominaisuuksineen on naisten valintojen tulos.
KYSYMYS NUMERO 3: SELITTÄÄKÖ SEKSUAALIVALINTA TAITEEN?
VASTAUS: Kyllä selittää. Hip Hop kertoo siitä kuinka saadaan seksiä ja rock siitä kun ei saada seksiä eikun siis rakkautta.
KYSYMYS NUMERO 4: MIKSI MIEHET MENI KUUHUN?
VASTAUS: Jos kerran miehet lupaa seksin takia vaikka Kuun taivaalta, niin kaipa ne sinne seksin takia meni.
KYSYMYS NUMERO 1: MIKSI MIEHIÄ?
VASTAUS: Kuluneen sanonnan mukaan nainen ei tarvitse miestä edes seksiin. Aivan näin ei ole, sillä seksin voidaan katsoa syntyneen evoluutiossa kilpavarustelussa loisia vastaan. Vaikka yksittäisen geenin kannalta tehokkainta olisikin jakautumalla lisääntyminen, tarvitaan seksiä sekoittamaan perintöainesta.
KYSYMYS NUMERO 2: MIKSI MIEHET ON KUSIPÄITÄ?
VASTAUS: Miehet on kusipäitä sen takia koska kusipäillä on ollut nynnyjä parempi lisääntymismenestys. Seksuaalivalinnan logiikastahan seuraa, että mies ominaisuuksineen on naisten valintojen tulos.
KYSYMYS NUMERO 3: SELITTÄÄKÖ SEKSUAALIVALINTA TAITEEN?
VASTAUS: Kyllä selittää. Hip Hop kertoo siitä kuinka saadaan seksiä ja rock siitä kun ei saada seksiä eikun siis rakkautta.
KYSYMYS NUMERO 4: MIKSI MIEHET MENI KUUHUN?
VASTAUS: Jos kerran miehet lupaa seksin takia vaikka Kuun taivaalta, niin kaipa ne sinne seksin takia meni.
Voiko evoluutio selittää eriarvoisuutta?
Toiset saa ja toiset ei, niin se vaan menee. Tämä lainalaisuus on evoluution ja baaritodellisuuden valossa hyvinkin ymmärrettävä, mutta päteekö se myös globaalilla tasolla?
Demokratiavaje, naisten poliittinen aliedustus, etninen väkivalta — ja kyllä —, se älykkyys. Tatu Vanhasen kirja ”Globaalit ongelmat” pureutuu näihin suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ei lainkaan niin mediaseksikästä kuin evoluutiopsykologien tutkima parinvalinta, mutta tärkeää. Vai väitättekö vastaan?
Vanhasen lähtökohta on tuttu evoluutiopsykologiaa lukeneille. Sosiaalista ei voi selittää vain sosiaalisesti, vaan mukaan on otettava myös perimä. Ei olekaan ihme, että häntä on haukuttu konservatiiviseksi ja kirjan sanoma vain vahvistaa tätä mielikuvaa. Koska maailmassa vallitsee jatkuva olemassaolon taistelu niukoista resursseista, ei maailmanlaajuinen tasa-arvo ole mahdollinen. Mutta jotain on silti tehtävissä ja ensin on selvitettävä mistä ongelmat johtuvat.
Ensimmäinen Vanhasen tutkima ongelma on yhteiskuntien väliset demokratisoitumisasteet, toiset maat ovat demokraattisempia kuin toiset. Miksi?
Vanhasen mukaan tätä kysymystä voi selittää olemassaolon kamppailun avulla. Taistelu vallasta on olennaisesti taistelua resursseista. Demokratisoitumisen suhteen kyse ei niinkään ole maan taloudellisesta tilasta suhteessa muihin maihin, vaan siitä miten tasaisesti resurssit ovat jakautuneet maan sisällä. Myös kehitysmaat voivat olla siis melko demokraattisia.
Seuraava mielenkiinnon kohde Vanhasella on naisten poliittinen aliedustus. Hänen mukaan taustalla on sukusolujen kokoeroon perustuva evolutiivinen syy. Pienemmän lisääntymispanoksen suorittavien miesten kesken kamppailu vallasta on kovempaa, koska evoluutio on suosinut statuskoiraita. Myös Henry Kissinger oli samoilla linjoilla väittäessään vallan olevan tehokkain lemmenlääke.
Kolmas Vanhasen tutkima globaali ongelma on etnisten konfliktien yleisyys. Vanhasen mukaan taustalla on evoluution valossa ymmärrettävä ihmislajin taipumus kriisitilanteissa jakautua meihin ja heihin. Tätä taustaa vasten etniset konfliktit muistuttavat verisiä jalkapallo-otteluita.
Viimeisenä ja tunnetuimpana tutkimuskohteenaan Vanhanen esittelee ajatuksiaan kansojen varallisuuden erojen syistä. Vanhasen mukaan kansakunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä on tärkein globaalin eriarvoisuuden syy. Kirjasta löytyykin ne kuuluisat taulukot, joiden mukaan esimerkiksi keskimääräinen kamerunilainen on älykkyydeltään kehitysvammaisen tasolla (ÄO 64).
Kirjan luettuaan Vanhasen taannoinen leimaaminen konservatiiviksi ja sosiaalidarwinistiksi tulee melkein oikeutetuksi, mutta onko kyseessä roskatieteen vastaisku? Lukekaa itse.
Tatu Vanhanen: Globaalit ongelmat. Terra Cognita 2008.
Demokratiavaje, naisten poliittinen aliedustus, etninen väkivalta — ja kyllä —, se älykkyys. Tatu Vanhasen kirja ”Globaalit ongelmat” pureutuu näihin suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ei lainkaan niin mediaseksikästä kuin evoluutiopsykologien tutkima parinvalinta, mutta tärkeää. Vai väitättekö vastaan?
Vanhasen lähtökohta on tuttu evoluutiopsykologiaa lukeneille. Sosiaalista ei voi selittää vain sosiaalisesti, vaan mukaan on otettava myös perimä. Ei olekaan ihme, että häntä on haukuttu konservatiiviseksi ja kirjan sanoma vain vahvistaa tätä mielikuvaa. Koska maailmassa vallitsee jatkuva olemassaolon taistelu niukoista resursseista, ei maailmanlaajuinen tasa-arvo ole mahdollinen. Mutta jotain on silti tehtävissä ja ensin on selvitettävä mistä ongelmat johtuvat.
Ensimmäinen Vanhasen tutkima ongelma on yhteiskuntien väliset demokratisoitumisasteet, toiset maat ovat demokraattisempia kuin toiset. Miksi?
Vanhasen mukaan tätä kysymystä voi selittää olemassaolon kamppailun avulla. Taistelu vallasta on olennaisesti taistelua resursseista. Demokratisoitumisen suhteen kyse ei niinkään ole maan taloudellisesta tilasta suhteessa muihin maihin, vaan siitä miten tasaisesti resurssit ovat jakautuneet maan sisällä. Myös kehitysmaat voivat olla siis melko demokraattisia.
Seuraava mielenkiinnon kohde Vanhasella on naisten poliittinen aliedustus. Hänen mukaan taustalla on sukusolujen kokoeroon perustuva evolutiivinen syy. Pienemmän lisääntymispanoksen suorittavien miesten kesken kamppailu vallasta on kovempaa, koska evoluutio on suosinut statuskoiraita. Myös Henry Kissinger oli samoilla linjoilla väittäessään vallan olevan tehokkain lemmenlääke.
Kolmas Vanhasen tutkima globaali ongelma on etnisten konfliktien yleisyys. Vanhasen mukaan taustalla on evoluution valossa ymmärrettävä ihmislajin taipumus kriisitilanteissa jakautua meihin ja heihin. Tätä taustaa vasten etniset konfliktit muistuttavat verisiä jalkapallo-otteluita.
Viimeisenä ja tunnetuimpana tutkimuskohteenaan Vanhanen esittelee ajatuksiaan kansojen varallisuuden erojen syistä. Vanhasen mukaan kansakunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä on tärkein globaalin eriarvoisuuden syy. Kirjasta löytyykin ne kuuluisat taulukot, joiden mukaan esimerkiksi keskimääräinen kamerunilainen on älykkyydeltään kehitysvammaisen tasolla (ÄO 64).
Kirjan luettuaan Vanhasen taannoinen leimaaminen konservatiiviksi ja sosiaalidarwinistiksi tulee melkein oikeutetuksi, mutta onko kyseessä roskatieteen vastaisku? Lukekaa itse.
Tatu Vanhanen: Globaalit ongelmat. Terra Cognita 2008.
Naistutkimus on tiedettä, mutta huonoa sellaista
Kysymys naistutkimuksen tieteellisyydestä on jo parin vuoden ajan ollut ajankohtainen Suomessakin. Kiista alkoi kun Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä julkaisivat teoksen "Keisarinnan uudet (v)aatteet" jossa he luonnontieteen näkökulmasta kritisoivat tiettyjä naistutkimuksen piirteitä. Itsekin olen ollut mukana tässä debatissa kirjoittaessani Naistutkimus- lehteen vastineen Tuula Juvosen arvioon edellämainitusta kirjasta - jota lehti ei kuitenkaan suostunut julkaisemaan, kuten ei julkaissut Tammisalon ja Niemelän vastinettakaan.
En kuitenkaan ole aivan samaa mieltä Tammisalon ja Niemelän kanssa naistutkimuksen epätieteellisyydestä. Sen sijaan näen että naistutkimus on usein vain huonoa tiedettä, mm. seuraavista syistä:
Perussyy naistutkimuksen huonouteen on Henry Laasasenkin usein esille nostama naistutkimuksellinen lähtökohta tasa-arvo -ongelmista, jotka koskevat vain naisia. En väitä etteikö lattea juovilla jakkupuku-feministeillä voisi olla tasa-arvo ongelmia. Tällainen ongelma on esimerkiksi palkkaus, sillä naisen palkka on 98 senttiä miehen palkasta.
Mielestäni tasa-arvo -ongelmissa kuitenkin pitäisi lähteä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien olojen korjaamisesta, joka käytännössä tarkoittaa erityishuomion kohdistamista asunnottomiin, syrjäytyneisiin ym. Tietenkin feminisestä näkökulmasta esimerkiksi naisen asunnottomuus on suurin tasa-arvo -ongelma, koska asunnottomien palvelut ovat suunniteltu suurimman käyttäjäryhmän eli miesten ehdoilla:)
Toinen syy siihen, että naistutkimus on huonoa tiedettä, on alan väitetyn monitieteisyyden sijaan tutkimuksen yksipuolisuus. Esimerkiksi näkemys siitä, että sosiaalinen sukupuoli tuottaa biologisen sukupuolen, ei ole kovin hedelmällinen vaikkapa evoluutiobiologisessa tutkimuksessa. Kuitenkin esimerkiksi Tuula Juvonen pyrki tällä väitteellä Tammisalon ja Niemelän kirja-arviossa pyyhkimään syrjään darwinin seksuaalivalinnan teorian.
Kolmas syy, miksi en ole järin innostunut naistutkimuksesta on popularisoinnin puute. Mielestäni hyvään tieteeseen kuuluu alan keskeisistä löydöksistä tiedottaminen "kansan syville riveille" ja naistutkimuksen osalta projekti on pahasti kesken. Toki tämä pätee laajemminkin yhteiskuntatieteisiin, puhummehan "yksinkertaisista asioista monimutkaisesti".
En kuitenkaan ole aivan samaa mieltä Tammisalon ja Niemelän kanssa naistutkimuksen epätieteellisyydestä. Sen sijaan näen että naistutkimus on usein vain huonoa tiedettä, mm. seuraavista syistä:
Perussyy naistutkimuksen huonouteen on Henry Laasasenkin usein esille nostama naistutkimuksellinen lähtökohta tasa-arvo -ongelmista, jotka koskevat vain naisia. En väitä etteikö lattea juovilla jakkupuku-feministeillä voisi olla tasa-arvo ongelmia. Tällainen ongelma on esimerkiksi palkkaus, sillä naisen palkka on 98 senttiä miehen palkasta.
Mielestäni tasa-arvo -ongelmissa kuitenkin pitäisi lähteä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien olojen korjaamisesta, joka käytännössä tarkoittaa erityishuomion kohdistamista asunnottomiin, syrjäytyneisiin ym. Tietenkin feminisestä näkökulmasta esimerkiksi naisen asunnottomuus on suurin tasa-arvo -ongelma, koska asunnottomien palvelut ovat suunniteltu suurimman käyttäjäryhmän eli miesten ehdoilla:)
Toinen syy siihen, että naistutkimus on huonoa tiedettä, on alan väitetyn monitieteisyyden sijaan tutkimuksen yksipuolisuus. Esimerkiksi näkemys siitä, että sosiaalinen sukupuoli tuottaa biologisen sukupuolen, ei ole kovin hedelmällinen vaikkapa evoluutiobiologisessa tutkimuksessa. Kuitenkin esimerkiksi Tuula Juvonen pyrki tällä väitteellä Tammisalon ja Niemelän kirja-arviossa pyyhkimään syrjään darwinin seksuaalivalinnan teorian.
Kolmas syy, miksi en ole järin innostunut naistutkimuksesta on popularisoinnin puute. Mielestäni hyvään tieteeseen kuuluu alan keskeisistä löydöksistä tiedottaminen "kansan syville riveille" ja naistutkimuksen osalta projekti on pahasti kesken. Toki tämä pätee laajemminkin yhteiskuntatieteisiin, puhummehan "yksinkertaisista asioista monimutkaisesti".
Jalkapallosta
Kesän EM-kisojen kunniaksi sananen jalkapallosta. Oma suhteeni lajiin on hiukan kaksijakoinen. Jalkapallo on niitä harvoja yhteiskunnallisen toiminnan muotoja, joihin osallistun ilolla. Adam Smith kirjoitti aikanaan hyvän yhteiskunnan olevan sellainen , että sinne jokainen voi astua ilman häpeää, ja minulle jalkapallopeli on aina ollut tuollainen paikka.
Toisaalta, jalkapallopeli on toki vain simulaatiota, ja oikean elämän peleissä käy usein niinkuin käy. Peli ei ala tasatuloksesta eikä kovinkaan usein ole reilua. Tietenkin unelmissani olen tähtipelaaja, mutta taitaa parasta tyytyä fanin rooliin. Onneksi voi vaikka kirjoittaa, silloin olen Jumala.
Toisaalta, jalkapallopeli on toki vain simulaatiota, ja oikean elämän peleissä käy usein niinkuin käy. Peli ei ala tasatuloksesta eikä kovinkaan usein ole reilua. Tietenkin unelmissani olen tähtipelaaja, mutta taitaa parasta tyytyä fanin rooliin. Onneksi voi vaikka kirjoittaa, silloin olen Jumala.
Onko seksinpuute yhteiskunnallinen ongelma?
Vanhan feministisen sanonnan mukaan "henkilökohtainen on poliittista". Näin ajateltuna Jorman - ja näitä jormiahan suomenmaa on täynnä - seksinpuute ei olisi vain henkilökohtainen vain myös poliittinen ongelma. Miksei näin ole? Syitä tähän ruodin seuraavassa. Pohdin myös perusteluita sille, miksi seksinpuute ehä sittenkin on yhteiskuntapoliittinen ongelma.
Ensimmäinen syy on ilmiön harmittomuus. Eihän seksi ole mikään ruuan tai juoman tapainen välttämättömyys?
Ei ehkä olekaan, mutta parittelemaan pääsemätön uros on aivan kuin eläintarhaan vankittu eläin. Hän ei pääse toteuttamaan omaa lajiolemustaan. Koska seksi on miehen elämässä eteenpäinvievä voima, aiheuttaa sen puute alistumista ja apatiaa. Nämä eivät ole kvin hyviä ominaisuuksia nykyisessä kilpailukyky-yhteiskunnassa.
Onkin hassua, että hyvinvointiyhteiskunnassa vallitsee näin suuret erot seksiresurssien suhteen, vaikka esimerkiksi nälkää ei nykysuomessa juuri kukaan näe.
Toinen syy siihen ettei miesten seksinpuutetta haluta nähdä poliittisena ongelma on sen
sen luonnollisuus. Koska taustalla on darwninin seksuaalivalinnan teoria ja tarkemmin naaraan valinnat, ihmisten on vaikea nähdä miten muka ilmiöön voitaisiin vaikuttaa. Kun äidiltä periytyvää mitokondrio-DNA:ta verrataan isältä periytyvään Y-kromosomiin , huomataan äitilinjan suurempi vaihtelevuus. Johtopäätös:
Historian saatossa miesten lisääntymismenestyksessä on ollut suurempaa vaihtelua kuin naisten. Näin on aina ollut, miksei siis olisi jatkossakin?
On kuitenkin muistettava että jokainen esi-isämme pääsi parittelemaan ja toisaalta, eikö sosiaalisten innovaatioiden tulisi juuri pyrkiä ylittämään luonnon rajoitukset? Tarjoammehan lesboillekin oikeuden hankkia lapsen, miksei heteromiestä voisi auttaa edes pelkän seksin saamisessa? Tämä lienee kohtuullinen vaatimus, etenkin kun nykytietämyksen valossa halu saada lapsi ei ole edes kovin biologinen tarve (jota parittelemaan pääsy varmasti on):
http://www.valt.helsinki.fi/staff/rotkirch/vauvakuume.htm
Kolmas syy siihen ettei miesten seksinpuutetta pidetä yhteiskunnallisena ongelmana, on tietenkin hallitseva individualistinen eetos. Ajatellaan, että koska kaikki on itsestä kiinni, myös syyt seksinpuutteeseen löytyvät henkilöstä itsestään. Tällainen syyllistävä eetos on tietenkin omiaan vain lisäämään puutteessa elävän kansanosan vaipumista yhä suurempaan puutteeseen.
Ensimmäinen syy on ilmiön harmittomuus. Eihän seksi ole mikään ruuan tai juoman tapainen välttämättömyys?
Ei ehkä olekaan, mutta parittelemaan pääsemätön uros on aivan kuin eläintarhaan vankittu eläin. Hän ei pääse toteuttamaan omaa lajiolemustaan. Koska seksi on miehen elämässä eteenpäinvievä voima, aiheuttaa sen puute alistumista ja apatiaa. Nämä eivät ole kvin hyviä ominaisuuksia nykyisessä kilpailukyky-yhteiskunnassa.
Onkin hassua, että hyvinvointiyhteiskunnassa vallitsee näin suuret erot seksiresurssien suhteen, vaikka esimerkiksi nälkää ei nykysuomessa juuri kukaan näe.
Toinen syy siihen ettei miesten seksinpuutetta haluta nähdä poliittisena ongelma on sen
sen luonnollisuus. Koska taustalla on darwninin seksuaalivalinnan teoria ja tarkemmin naaraan valinnat, ihmisten on vaikea nähdä miten muka ilmiöön voitaisiin vaikuttaa. Kun äidiltä periytyvää mitokondrio-DNA:ta verrataan isältä periytyvään Y-kromosomiin , huomataan äitilinjan suurempi vaihtelevuus. Johtopäätös:
Historian saatossa miesten lisääntymismenestyksessä on ollut suurempaa vaihtelua kuin naisten. Näin on aina ollut, miksei siis olisi jatkossakin?
On kuitenkin muistettava että jokainen esi-isämme pääsi parittelemaan ja toisaalta, eikö sosiaalisten innovaatioiden tulisi juuri pyrkiä ylittämään luonnon rajoitukset? Tarjoammehan lesboillekin oikeuden hankkia lapsen, miksei heteromiestä voisi auttaa edes pelkän seksin saamisessa? Tämä lienee kohtuullinen vaatimus, etenkin kun nykytietämyksen valossa halu saada lapsi ei ole edes kovin biologinen tarve (jota parittelemaan pääsy varmasti on):
http://www.valt.helsinki.fi/staff/rotkirch/vauvakuume.htm
Kolmas syy siihen ettei miesten seksinpuutetta pidetä yhteiskunnallisena ongelmana, on tietenkin hallitseva individualistinen eetos. Ajatellaan, että koska kaikki on itsestä kiinni, myös syyt seksinpuutteeseen löytyvät henkilöstä itsestään. Tällainen syyllistävä eetos on tietenkin omiaan vain lisäämään puutteessa elävän kansanosan vaipumista yhä suurempaan puutteeseen.
Miksi en kuulu prekariaattiin?
Törmäsin termiin "prekariaatti" ensimmäisiä kertoja aikanaan television A-talk -keskusteluohjelmassa, jossa se Diilin voittanut Olli ja kokoomuslainen-koomikko Lotta Backlund höykyttivät oikein kunnolla paria aktivistia. Tällaisessa keskustelussa minun ei ole vaikea valita puoltani.
Kuitenkin myöhemmin hiukan enemmän tutustuattuani prekariaatin sanomaan, huomasin että en oikein voinut allekirjoittaa sitä. Syitä tähän ruodin seuraavassa:
Ensinnäkin, wikipedian mukaan prekariaatti tarkoittaa "tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa olevaa". Itse en ole edes tällaisessa työsuhteessa. Tunnen sielujen sympatiaa paljon enemmän rantojen miehiin tai muihin kenties pysyvästi työelämästä syrjäytyneisiin. En oikein voi samaistua akateemisen symbolianalyytikon valitukseen tietotyön ahistavuudesta.
Toisaalta, vaikka olen valmistunut yhteiskuntatieteistä, en aina oikein ymmärrä porukan ideologien hämäriä italo-marxismista ammentavia teesejä.:
http://megafoni.kulma.net/
Olen kyllä hankkinut kirjahyllyyni Negrin ja Hardin teoksen "Imperiumi", mutta kesken sekin jäi...Niinkuin muuten jäi aikanaan myös No Logo -jota tavasin hatken aikaa Attacin lukupiirissä.
Kolmas, ja samalla ehkä tärkein syy, on sisäänkirjotettuna politiikan sosiaalipsykologiseen olemukseen. Mielestäni keskeinen ongelma poliittisessa toiminnassa on siinä, että sinne hakeutuu ihmisiä, jotka jo muutenkin 0vat aktiivisesti mukana lauman toiminnassa. Missä ovat syrjäytyneet ja nuo oikeasti sivulliset, miten he saavat äänensä kuuluviin?
Prekariaatti -liike ei tuo tähän ongelmaan mitään uutta ratkaisua.
Kuitenkin myöhemmin hiukan enemmän tutustuattuani prekariaatin sanomaan, huomasin että en oikein voinut allekirjoittaa sitä. Syitä tähän ruodin seuraavassa:
Ensinnäkin, wikipedian mukaan prekariaatti tarkoittaa "tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa olevaa". Itse en ole edes tällaisessa työsuhteessa. Tunnen sielujen sympatiaa paljon enemmän rantojen miehiin tai muihin kenties pysyvästi työelämästä syrjäytyneisiin. En oikein voi samaistua akateemisen symbolianalyytikon valitukseen tietotyön ahistavuudesta.
Toisaalta, vaikka olen valmistunut yhteiskuntatieteistä, en aina oikein ymmärrä porukan ideologien hämäriä italo-marxismista ammentavia teesejä.:
http://megafoni.kulma.net/
Olen kyllä hankkinut kirjahyllyyni Negrin ja Hardin teoksen "Imperiumi", mutta kesken sekin jäi...Niinkuin muuten jäi aikanaan myös No Logo -jota tavasin hatken aikaa Attacin lukupiirissä.
Kolmas, ja samalla ehkä tärkein syy, on sisäänkirjotettuna politiikan sosiaalipsykologiseen olemukseen. Mielestäni keskeinen ongelma poliittisessa toiminnassa on siinä, että sinne hakeutuu ihmisiä, jotka jo muutenkin 0vat aktiivisesti mukana lauman toiminnassa. Missä ovat syrjäytyneet ja nuo oikeasti sivulliset, miten he saavat äänensä kuuluviin?
Prekariaatti -liike ei tuo tähän ongelmaan mitään uutta ratkaisua.
Toiset saa ja toiset ei - pillun poliittisuudesta
Politiikan voidaan Tatu Vanhasen hengessä katsoa kehittyneen taistelussa niukoista resurseista. Maailmanhistoriaa aina simpanssilaumasta moderneihin yhteiskuntiin voidaan tarkastella taisteluna vallasta; siitä miten ja kenen ehdoilla resurssit pitäisi laumassa jakaa.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa eri poliittisten ideologioiden - konservatismi, sosialismi ja liberalismi - näkemystä siitä miten viimekätinen maailmaa pyörittävä resurssi tulisi käsittää. Kyse ei ole rahasta, vaan paljon perustavampaa laatua olevasta asiasta:
seksistä.
Konservatiivinen ideologian voidaan väittää tukevan perinteisiä arvoja ja normeja. Koska Länsimaissa on pitkä kristillisen ajattelun historia, konservatiivit kannattavat seksiresurssien jakamisessa yksiavioisuutta. Yksiavioisuuden voidaankin katsoa olevan eräänlainen miesten enemmistön äänestyksen tulos, jolla kontrolloidaan pelimiesten mellastusta sekä toisaalta naisen seksuaalisuutta.
Sosialistinen ideologia ammentaa näkemyksensä seksiresurssien jakamiseen Leninin iskulauseesta "Jokainen kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan". Lienee turha mainita että käytännössä tällainen ideologia ei toimi kovinkaan hyvin, ja syyt ovat ihmisluonnossa. Vapaan rakkauden nimeen vannomissa hippiyhteisöissäkin riitaa tulee viime kädessä siitä kuka saa nukkua kenenkin vieressä. Vai onko omistushalu sittenkin vain kapitalismin seuraus?
Liberaali ideologia toimii parhaiten baarissa tai biologian savanninäyttämöllä. Seksi- ja muut suhteet muodostuvat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Koska naaraat ovat vaativampia seksinsuhteen ja koska naaraiden kesken valintakriteerit ovat osittain samoja, on joillekin miehille paljon kysyntää ja joillekin ei ollenkaan.
On selvää että nyky-Suomessa kaikki edellä mainitut ideologiat elävät rinnakkain. Sosiologisen aikalaisanalyysin avulla voidaan kuitenkin väittää että liberaali ideologia olisi voimistamassa otettaan.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa eri poliittisten ideologioiden - konservatismi, sosialismi ja liberalismi - näkemystä siitä miten viimekätinen maailmaa pyörittävä resurssi tulisi käsittää. Kyse ei ole rahasta, vaan paljon perustavampaa laatua olevasta asiasta:
seksistä.
Konservatiivinen ideologian voidaan väittää tukevan perinteisiä arvoja ja normeja. Koska Länsimaissa on pitkä kristillisen ajattelun historia, konservatiivit kannattavat seksiresurssien jakamisessa yksiavioisuutta. Yksiavioisuuden voidaankin katsoa olevan eräänlainen miesten enemmistön äänestyksen tulos, jolla kontrolloidaan pelimiesten mellastusta sekä toisaalta naisen seksuaalisuutta.
Sosialistinen ideologia ammentaa näkemyksensä seksiresurssien jakamiseen Leninin iskulauseesta "Jokainen kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan". Lienee turha mainita että käytännössä tällainen ideologia ei toimi kovinkaan hyvin, ja syyt ovat ihmisluonnossa. Vapaan rakkauden nimeen vannomissa hippiyhteisöissäkin riitaa tulee viime kädessä siitä kuka saa nukkua kenenkin vieressä. Vai onko omistushalu sittenkin vain kapitalismin seuraus?
Liberaali ideologia toimii parhaiten baarissa tai biologian savanninäyttämöllä. Seksi- ja muut suhteet muodostuvat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Koska naaraat ovat vaativampia seksinsuhteen ja koska naaraiden kesken valintakriteerit ovat osittain samoja, on joillekin miehille paljon kysyntää ja joillekin ei ollenkaan.
On selvää että nyky-Suomessa kaikki edellä mainitut ideologiat elävät rinnakkain. Sosiologisen aikalaisanalyysin avulla voidaan kuitenkin väittää että liberaali ideologia olisi voimistamassa otettaan.
Ruma vai luuseri?
Unohdetaan hetkeksi, että ihmissuhteet ovat paljon muutakin kuin deitti.netin listoja siitä ”millaisen kumppanin haluan”. Tarkastellaan siis parinvalintaa kylmän rationaalisesti jyväskyläläisen Henry Laasasen tapaan kysynnän ja tarjonnan tapaisena pelinä, vieläpä niin että keskitytään tällä kertaa niihin ominaisuuksiin joita kumppaniltamme emme ainakaan toivo löytyvän.
Paljastuu ”todella” yllättävä sukupuoliero, miehet ovat noin keskimäärin enemmän kiinnostuneita naisen ulkonäöstä kuin päinvastoin ja naisia taas kiinnostaa vastakkaisen sukupuolen sosiaalinen status. Kumpi onkaan siis pahempi noin niin kuin pariutumista ajatellen:
olla ruma nainen vai luuseri mies?
Miehen näkökulmasta voi olla vaikea tajuta miten paljon naiset näkevät vaivaa ulkonäkönsä eteen ja millainen rooli ulkonäöllä on naisten välisissä statuskamppailuissa.
Entäpä naiset, tuo empaattisemmaksi mainostettu kansanosa? Ymmärtävätkö he, millaista on olla luuseri, joka sanakirjamääritelmän mukaan viittaa varsin epämiehekkäisiin ominaisuuksiin kuten pelkuruuteen, saamattomuuteen ja avuttomuuteen?
Mielialalääkkeitä käytetään muuten myös syömishäiriöiden hoitoon.
Onko koolla väliä?
Kuten otsikosta voi huomata, kolumnin aiheena ei ole sen, vaan niiden koko. Koska aihealue — kuten koko ihmisen seksuaalisuuden biologinentutkimus — , on moraalisesti ladattu, tehtäköön selväksi oma lähtökohtani: Kyse on tilastoista. Yksittäistapaukset, kuten pyöräilyn Ranskan
ympäriajon kuudesti yhdellä kiveksellä voittanut Lance Armstrong, vain todistavat, että joskus poikkeusyksilöt eivät tottele luonnonlakeja.
Koska ihmiset tykkäävät yksinkertaisista tarinoista, voidaan laki niiden ja ruumiinkoon yhteydestä tiivistää vertailevan anatomian ensimmäiseksi laiksi:
Jos lajissa naaraalla on useita koiraita, seuraa siitä suuremmat kivekset. Näin ollen gorillauroksilla ne ovat pienet, vaikka he asuvatkin haaremeissa, kun taas simpanssiurosten välinen seksihurjastelu
spermasotineen on asettanut luonnonvalinnalle paineet tuottaa suuret pallit.
Mutta entäpä ihminen? Ihminen sijoittuu tietenkin kahden sukulaislajinsa väliin vertailtaessa niiden suhdetta ruumiinpainoon. Tällä on seurauksensa:
edes moniavioisimmissa yhteiskunnissa parittelumonopoli ei siirry urokselta toiselle niin kuin gorilloilla ja toisaalta yritykset rakentaa simpanssien kaltaista vapaan rakkauden kommuunia kääntyvät ennemmin tai myöhemmin riidoiksi siitä, kuka saa nukkua kenenkin vieressä. Ihmisten
parittelujärjestelmä onkin kaikesta kulttuurisesta muuntelustaan huolimatta yhtä ainutlaatuinen kuin sukulaislajiemme.
Mutta miltä tilanne näyttää lajin sisällä? Evoluutiopsykologi David Buss väittääkin kirjassaan Halun evoluutio ”mitä isommat kivekset, sitä todennäköisemmin eläin pettää — ja ihminen ei ole poikkeus”. Yhteys moraalin ja kasseista löytyvän biologisen pettämispotentiaalin välillä
saattaa vaikuttaa liian suoraviivaiselta, mutta käännetäänpä asia päinvastoin:
Ehkä pienet kivekset ovat ujouden tapaan ujouden tapaan eräänlainen indikaattori miehen uskollisuudesta? Tai ehkäpä pienipalliset miehet ovat keskimäärin hiukan mustasukkaisempia kuin isommilla kasseilla varustetut lajitoverinsa?
Jälleen kerran ei voi kun todeta: tiede ei osaa (vielä) tähänkään vastata. Kuka aloittaisi mittaukset?
Lisätietoa:
Jared Diamond: Kolmas Simpanssi
Matt Ridley: Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)